Veikkausliigassa isot panokset lauantaina – mestarisuosikit vastakkain

Veikkausliigan kauden 2022 runkosarja ylitti puolivälin juhannuksen alla ja heinäkuu käynnistyy lauantaina 2.7. neljällä ottelulla. Bolt Arenalla Helsingissä ovat vastakkain kauden kaksi suurinta mestarisuosikkia HJK ja KuPS.
Kauden alla Veikkausliigan valmentajille ja kapteeneille suunnatussa kyselyssä HJK sai mestariksi peräti 14 ääntä ja KuPS puolestaan neljä muiden jäädessä harvoille hajaäänille. Kaksikko taisteli myös viime kaudella mestaruudesta viimeiseen kierrokseen saakka ja pitää ennen lauantaita hallussaan sarjataulukon kahta ensimmäistä sijaa KuPS:n johtaessa kolmen pisteen erolla.
KuPS ja HJK kohtasivat ensimmäistä kertaa tällä kaudella jo toukokuun lopulla Kuopiossa, jolloin päädyttiin maalittomaan tasatulokseen
Kärkipään taistelu Veikkausliigassa ei kuitenkaan ole pelkästään KuPS:n ja HJK:n välinen, sillä FC Honka on noussut jo tiukasti kaksikon kantaan. Espoolaiset voivat lyödä myös lisää painetta HJK-KuPS-otteluun, sillä Hongan kamppailu IFK Mariehamnia vastaan alkaa lauantaina kaksi tuntia Helsingin ottelua aiemmin.
Myös sarjataulukossa sijoja neljä ja viisi miehittävät FC Inter ja AC Oulu pelaavat lauantaina, joten panoksia kärkipään taistelun kannalta riittää kaikissa otteluissa.
Veikkausliiga lauantaina 2.7.:
15.00 FC Honka – IFK Mariehamn
17.00 AC Oulu – VPS
17.00 HJK – KuPS
18.00 FC Lahti – FC Inter
Lähde: Veikkausliigan tiedote
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Huuhkajien EM-karsintajoukkue nimetty – mukana yksi debytantti
- Konferenssi-liigan finaali keskiviikkona
- Vegas jälleen murskaava NHL-finaalissa
- Max Verstappen kaasutteli jälleen ylivoimaiseen voittoon
- Max Verstappen paalupaikalta Barcelonan kilpailuun
- Vegas aloitti NHL-finaalit selvällä voitolla
- Viaplaylla todellinen superviikonloppu – NHL-finaalit alkavat, F1, FA Cup ja paljon muuta
- Rajoja rikkovat urheilupodcastit tavoittavat ennätysyleisöjä
- Sevilla juhli Eurooppa-liigan voittoa
- Dallasin suomalaisille raju pettymys – Vegas tyrmäysvoitolla finaaliin