Petteri Forsellin taidot pelikentällä tiedetään, mutta harva tietää, että FC Interin tähdellä on säärisuojissaan Jari Litmasen kuva.

Suomen lisäksi urallaan myös Ruotsissa, Turkissa ja Puolassa pelannut Forsell teetätti säärisuojat, joissa oli Litmasen kuva ja on käyttänyt niitä jo vuosikymmenen.

– Ne ovat ollut minulla kymmenen vuotta. Silloin, kun menin Turkkiin, niin siellä oli pelaajilla kaikkia hienoja suojia. Niihin pystyi tekemään mitä vaan kuvaksi ja sait päättää minkä kokoiset ne ovat. Yhdellä chileläisellä oli kymmenen sentin mittaiset suojat. Ne tehdään Italiassa käsityönä, niin käsitin. Laitoin vain oman nimen ja mietin, että mitä muuta. Sinivalkoiset ja ajattelin omia idoleita. Sitten siihen tuli se ja siihen aikaan numeroni oli seiska, niin siihen tuli myös se. Samoilla vedellään vieläkin ja ne ovat tosi hyvät suojat. Hiilikuitua, ohuet, mutta suojaavat tosi hyvin, Forsell valottaa Suplan Veikkausliiga-podcastissa.

Forsell uskoo idolinsa myös tietävän asiasta.

– Kyllä minä luulen, että se tietää. Ei olla Litin kanssa puhuttu, kun ollaan silloin tällöin nähty maajoukkuetapahtumissa, mutta luulen, että se tietää.

Forsell myöntää Litmasella olleen iso vaikutus hänen uralleen.

– Minullekin sanotaan, että on lahjakas, mutta sain sen työmoraali-idean, kun luin sen Litin ensimmäisen kirjan. En muista minkä ikäisenä, mutta sieltä tajusin, kuinka paljon pitää harjoitella. Tuskin yhtä paljon harjoittelin kuin Litti. Tai voi olla, että harjoittelin, mutta vääriä asioita. Kyllä pitkät päivät hallilla vietin ja jostain kumman syystä potkin palloa paljon seinään. Siinä tuli ihan hyvä potku hommattua ja harjoittelin ykköstatseja ja syöttöjä ja kaikkea mitä betoniseinään voi futishallissa harjoitella. Ei ole mistään taivaasta tippunut lahjaksi minulle, että osaan molemmilla jaloilla potkaista. Siihen on käytetty sen verran aikaa, että moni muu ei ole, Forsell toteaa.

Forsellin haastattelu kuunneltavissa kokonaisuudessaan Supla Veikkausliiga-podcastista.