Entinen alppihiihdon huippunimi Kalle Palander astuu lauantaina kehään ottelussa, joka on herättänyt runsaasti kiinnostusta ennakkoon. Beazt Fight -tapahtumassa häntä vastaan asettuu mediapersoona Aleksi Valavuori.

Otteluun valmistautunut Palander kertoi Arvokisoille harjoittelunsa sujuneen pääosin hyvin, vaikka arjen velvoitteet ovatkin tuoneet omat haasteensa matkan varrelle.

Miten valmistautuminen matsiin on sujunut?

– Ihan ok. Helvetin hienoa ollut, mutta ois ollu kivempi jos ois elänyt vaan pelkkää urheilijan elämää niin ois ollut helkatisti helpompaa. Treenaaminen ollut vähän katkonaista, Palander sanoi.

– Vähän liikaa töiden puolesta reissattu ja varsinkin kun on päässyt hyvään rytmiin niin tulee muutaman päivän tauko. Toki tämä on ollut hyväkin ja tuonut pakollista lepoa mukaan.

Palanderin mukaan erityisesti intervalliharjoittelu on ollut mieleen, sillä se tuo mieleen urheilu-uran parhaat vuodet.

– Hienoa on se, että pystyy vähän samaistuun vanhaan omaan treenaamiseen. Toistomäärät ovat olleet nyt järjettömiä mitä ei silloin ollut kun pääpaino oli räjähtävyydessä eikä niinkään toistoissa.

Palanderin mukaan haasteita on ollut lähinnä fyysisellä puolella.

– Alusta pitäen on ollut olkapäiden kanssa ongelmia, mutta niiden kanssa jollain lailla pystyy nyt elään. Sparreissa tulleita pieniä vammoja löytyy mitä kuulemma tulee amatööriottelijalle helposti. Mutta ei mitään isompia ongelmia eikä mitään minkä piikkiin vois laittaa. Välillä on tehnyt mieli tiputtaa pyyhe kehään, varsinkin Askarin treeneissä sitä itseltään kyselee, et miksi tätä tekee mutta treenien jälkeen tulee aina hyvä fiilis.

Palanderin mielestä hänellä on pari etua ottelussa Valavuorta vastaan.

– Pieni painoetu löytyy. Valavuori tulee varmasti hyökkiin raivona päälle ja on nopee jätkä.

ILMAINEN STRIIMI BEAZT FIGHTIIN!

– Mä luulen, että mun paineensietokyky on aivan eri luokkaa, eihän Aleksi oo koskaan huippu-urheillut yksilölajeissa. Mulla sitä kokemusta löytyy ja kun sä kävelet sinne kehään sä olet yksin, siinä painekattilassa eikä oo muita pelaajia suojaamassa tai korjaamassa sun virheitä.

Nyrkkeilyä Palander aikoo ottelun jälkeen jatkaa, mutta hyvin eri muodossa kuin nyt.

– Kävi miten kävi, mun suunnitelmissa on matsin jälkee saada tästä itselleni ja lapsille yhteinen harrastus ja itselleni hyvän treenimuoto. Seuraavaa matsia en ota, niin turha soitella vaikka kuinka paljon lyötäis rahaa pöytään.

Kuka on Kalle Palander?

Kalle Palander muistetaan kaikkien aikojen menestyneimpänä suomalaisena alppihiihtäjänä. Uransa aikana hän saavutti 12 maailmancupin osakilpailuvoittoa ja nousi yhdeksi suomalaisen talviurheilun tunnetuimmista nimistä.

Nykyisin 49-vuotias Palander on pysynyt julkisuudessa muun muassa media- ja yritysprojektien kautta. Hän on toiminut televisiokommentaattorina sekä esiintynyt useissa podcasteissa – myös yhdessä tulevan vastustajansa Aleksi Valavuoren kanssa.

Mikä on Beazt Fight?

Beazt Fight pyrkii yhdistämään huipputasoisen kamppailu-urheilun ja viihteen saman tapahtumakonseptin alle. Tapahtumaa on kuvailtu uuden sukupolven kamppailuviihteeksi, jossa urheilullisuus, näyttävyys ja ottelijoiden kunnioittaminen kulkevat käsi kädessä.

Lauantaina 13. kesäkuuta järjestettävän tapahtuman taustalla toimii promoottori Eemil Ordell, brasilialaisen jujutsun musta vyö ja tunnettu kamppailulajien puolestapuhuja. Tapahtuma on katsottavissa suorana verkkolähetyksenä.

MMA, potkunyrkkeilyä ja häkkinyrkkeilyä

Illan ohjelmassa nähdään otteluita useista eri kamppailulajeista. Mukana on vapaaottelua, K1-potkunyrkkeilyä sekä häkkinyrkkeilyä, ja ottelukortilta löytyy niin kokeneita ammattilaisia kuin nousevia nimiäkin.

Palanderin ja Valavuoren kohtaamisen lisäksi yksi illan odotetuimmista otteluista on Omar Tugarevin ja Alex ”Cowboy” Oliveiran välinen vapaaottelukohtaaminen.

Tugarevia pidetään suomalaisen MMA-tulevaisuuden tähtenä, ja hänen ammattilaisrekordinsa on vakuuttava 9–1. Oliveira puolestaan on kokenut ammattilainen, joka on urallaan kohdannut useita maailman kärkinimiä.

Pääkortilla nähdään myös suomalaisten Theo Kolehmaisen ja Komar Daran ammattilaisvapaaottelu. Häkkinyrkkeilyn puolella huomio kohdistuu muun muassa virolaisen Uku Jürjendalin ja Sebastian Johanssonin otteluun.

ILMAINEN STRIIMI BEAZT FIGHTIIN!

LUE MYÖS:

Jukka |
Jukka |