Monissa liemissä keitetty valmentajalegenda Roy Hodgson vahvisti eläköitymisensä Valioliigajalkapallosta keskiviikkona. Hodgsonin päivä oli kaksijakoinen, sillä päivään mahtui myös kunnianosoitus Yhdistyneeltä kuningaskunnalta, kun manageri palkittiin Brittiläisen imperiumin komentajamerkillä ansioistaan brittiläisen jalkapallon hyväksi.

– Tämä tunnustus on vähän niin kuin kirsikka kakkuun pitkän urani jälkeen. Tämä on valtava kunnianosoitus ja merkitsee paljon minulle ja perheelleni, joka on tukenut minua ja mahdollistanut urani, Hodgson kiittelee.

Aikansa Watfordissa manageri kuittaa lyhyesti.

– Tämä tulee olemaan joutsenlauluni Valioliigajalkapallon parissa. Olin alun perinkin varustautunut lyhyeen pestiin ja sellaiseksi tämä tulee jäämään. Totta kai jokaisella managerilla on aina halu valmentaa, mutta uskon, että tämä jää viimeiseksi työkseni Valioliigan tasolla.

Täysin Hodgson ei aio eläkeläiseksi ryhtyä.

– Uskoisin, että löydän vielä jalkapallon parista kiinnostavaa tekemistä. Millä tasolla ja minkälaista on vielä toistaiseksi asioita, jotka selviävät tulevaisuudessa, Roy Hodgson kertoi hieman mystisesti Sky Sportsin haastattelussa.

Roy Hodgson ja Watford palaavat tulevana viikonloppuna Hodgsonin entiselle kotikentälle Selhurst Parkille Crystal Palacen vieraaksi. Näet Crystal Palace-Watford-ottelun Elisa Viihde Viaplaystä tai V Sportin kanavilta.