Jääkiekon KHL-liigan kausi 2018-19 käynnistyy lauantaina 1.9. Viasatin kiekkostudiot vahvistuvat kovalla paluumuuttajalla, kun Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen liittyy tiimiin asiantuntijana.

Viasat ja Viaplay lähtevät kuudenteen KHL-tuotantokauteensa uudistetulla tiimillä. Viasatin ennestään vahvaa KHL-tiimiä värittää Suomen A-maajoukkueen päävalmentaja, Jokereita vielä viime kaudella valmentanut Jukka Jalonen. Jalonen nähtiin Viasatin KHL-studiossa edellisen kerran kaudella 2015-2016.

– On mahtavaa palata Viasatin KHL-tiimiin, jossa olen viihtynyt aiemminkin. Parhaat Euroopassa pelaavat suomalaiset pelaavat eri KHL-joukkueissa. Siksi sarja on luonnollisesti minulle tärkeä ja seuraan sitä muutenkin hyvin tarkasti. Tämä onnistuu loistavasti Viasatin studiosta käsin, omien maajoukkueen valmennustehtävien sallimissa rajoissa, Jalonen kommentoi Viasatin tiedotteessa.

Studioisäntä ja kiekkotuottaja Iiro Harjulan johtamassa studiossa jatkavat lisäksi edelliskausilta tutut asiantuntijat Esa Pirnes ja Antti-Jussi Niemi. Niemi tullaan studion lisäksi näkemään ja kuulemaan selostamossa tutkaparinsa ja Viasatin ja Viaplayn KHL-lähetysten pääselostajan Antti Mäkisen vierellä. Lisäksi myös jalkapalloäänenä tunnettu Tero Kainulainen jatkaa KHL:n parissa myös tulevana kautena. Uutena tulokkaana lähetyksissä kuullaan aiemmin mm. Mestistä selostanutta Nuutti Vihtilää.

– Jukan saaminen mukaan tiimimme on totta kai upea asia! Kokeneen, KHL:ssäkin useamman vuoden valmentaneen Leijona-valmentajan näkemykset ovat oiva lisä lähetyksiimme! Kun meillä on myös kaksi kokenutta entistä ammattikiekkoilijaa, puolustaja ja hyökkääjä, saamme katsojille tarjoiltua laajaa näkökulmaa, Iiro Harjula pohtii.

Jokerit avaavat kautensa maanantaina 3.9. Helsingissä kohtaamalla Kunlun Red Starin. Joukkueita KHL:ssä nähdään kaksi vähemmän kuin viimekaudella, Jugra Hanty-Mansijskin ja Lada Toljatin jäädessä pois liigasta. Tästä huolimatta runkosarjan pelimäärä kasvaa 62 otteluun viime kauden 56 ottelusta.

Viasat ja Viaplay näyttävät tälläkin kaudella kaikki Jokereiden pelit suorana ja suomeksi selostettuna sekä runsaasti muita KHL:n parhaita pelejä. Lisäksi luvassa on tuttuun tapaan KHL- studio jokaisen Hartwall Arenassa pelattavan Jokereiden kotiottelun yhteydessä sekä lokakuun lopulla Tallinnassa pelattavien kahden Jokerien kotiottelun yhteydessä. Yhteensä suoria studiolähetyksiä on luvassa 31 kpl runkosarjan aikana.

Ensimmäinen Viasatin ja Viaplayn KHL-studio Jokerien kauden avauspelistä nähdään 3.9. maanantaina klo 18.00 alkaen.