Sasu Salin sai pelinsä käyntiin: ”Hurmostilassa voi tehdä vaikka mitä”
Sasu Salin oli yksi Susijengin sankareista, kun Suomi kaatoi MM-kisoissa Ukrainan. Nihkeän USA-pelin pelannut Salin sai koneensa käyntiin Ukraina-ottelun toisella puoliskolla.
Susijengin MM-kisojen avausottelu USA:ta vastaan meni kaikin osin penkin alle, mutta Salin muistutti, että merkitykselliset ottelut alkoivat todenteolla sunnuntaina.
– Ensimmäinen peli alkoi tavallaan tänään ja hoidimme sen pois alta, Salin totesi ottelun jälkeen.
Salin ei saanut itsestään parasta irti USA:ta vastaan, mutta sunnuntaina hän oli vahvassa vireessä kentän molemmissa päissä.
– Itselläni oli tietenkin vähän paska fiilis, mutta onneksi näitä pelejä tulee urheilussa niin nopeasti, että pystyy pääsemään pois huonostakin tilasta.
Onnistumisten myötä Salinin jalkojakaan ei painanut.
– Tänään ei väsyttänyt yhtään. Onnistumisten kautta tulee sellainen tila, että voi tehdä vaikka mitä. Ei väsy jalka ja hurmostilassa voi tehdä vaikka mitä. Siinä on helppo painaa, hymyilevä Salin heitti.
LUE MYÖS:
- Liigan pudotuspelit alkavat – miten käy HIFK:n?
- Kotimaisen jalkapallon ensimmäinen pokaali ratkaistaan
- Nuori supertähti putsasi pöydän
- Jo aiemmin tehokkain, nyt nousua maalitilastossa – Patrick Kane laittaa jenkkien tilastoja uusiksi
- Taas uusi kunnianosoitus legendalle – sarjan paras valmentaja!
- Hiihdon maailmancup päättyy USA:ssa – Iivo Niskasta ei nähdä
- Supertähdet dominoivat pörssiä – kolme satasen miestä
- Viimein voiton makuun – kovanaamat ulos, voitto Japaniin
- Kotkat liitävät taas – palkintokorokesija!
- Kimi Antonelli kuittasi voiton Kiinassa