Brasilia ja Hollanti kamppailevat pronssista
![getty_davidluiz20140712](https://www.arvokisat.com/app/uploads/2014/07/getty_davidluiz20140712.jpg)
Tänään kello 23 Suomen aikaan alkavassa pronssiottelussa kohtaavat isäntämaa Brasilia ja Hollanti.
Brasiliassa odotettiin maailmanmestaruutta kotikisoissa jo siitä lähtien, kun varmistui, että maa tulee isännöimään MM-kisoja. Maanosaliittojen cupin (Confederations Cup) voitto kesällä 2013 vahvisti vain brasilialaisten odotuksia maansa maailmanmestaruudesta. Joukkue kaatui kuitenkin tylyin 7-1 lukemin Saksalle välierissä ja brasilialaiset joutuivat pettymään. Brasilian joukkue ei ollut vakuuttava oikeastaan missään vaiheessa turnausta. Alkulohkossaan se kaatoi Kroatian kyseenalaisen rangaistuspotkun avulla. Ottelu Meksikoa vastaan päättyi tasan ja kaikki ottelunsa hävinneen Kamerunin Brasilia kukisti 4-1. Neljännesvälierissä isäntämaa voitti Chilen rangaispotkukilpailussa. Puolivälierissä Brasilia kaatoi Kolumbian ja välierissä tapahtui katastrofi, minkä jokainen brasilialainen haluaa varmasti unohtaa. Tänään Brasilian joukkueella on mahdollisuus parantaa hieman haavojaan.
Louis van Gaalin valmentama Hollannin joukkue lähtee myös voittamaan pronssiottelua. Van Gaalin ryhmä ei ole hävinnyt turnauksessa peliajalla, joten se lasketaan vielä voittamattomaksi. Hollanti ei ole koskaan palannut MM-turnauksesta kotiin ilman tappioita. Tänään oranssipaidoilla on siis mahdollisuus kirjoittaa historiaa. Van Gaal sanoikin lehdistötilaisuudessa motivoivansa joukkueensa voittamaan pronssiottelu. Myös joukkueen kokeneimpiin pelaajiin kuuluva Dirk Kuyt sanoi, että he haluavat voittaa, sillä kolmas sija tuntuu paljon paremmalta kuin neljäs.
Ottelu pelataan Brasilian kaupungissa Estadio Nacional -stadionilla. Kamppailun pääerotuomarina toimii algerialainen Djamel Haimoudi.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Copa American lohkossa draamaa – Meksikon kisat päätökseen
- Itävallan F1-kilpailussa hurjaa draamaa – George Russell ajoi voittoon
- Argentiina selvitti alkulohkon puhtaalla pelillä – Kanada pusersi jatkoon
- Max Verstappen sprinttikisan voittoon
- Brasilia ja Kolumbia vakuuttaviin voittoihin
- Uruguay vietti maalijuhlia – USA:lle kirvelevä tappio
- Meksiko taipui Copa Americassa – Ecuador vakuuttava
- Argentiina nihkeään voittoon Copa Americassa
- Brasilia avasi Copa American nihkeästi
- Florida Panthers juhli NHL-mestaruutta – Aleksander Barkov teki historiaa
- Vau! Seksikäs yleisuheilukaunotar esittelee rohkeasti vartaloaan – ”Kaunis pylly”
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Argentiina selvitti alkulohkon puhtaalla pelillä – Kanada pusersi jatkoon
- Brasilia ja Kolumbia vakuuttaviin voittoihin
- Seiska: Tämän 25-vuotiaan parturi-kampaajan luona Jere Karalahti nykyään yöpyy – kuva
- Brasilia avasi Copa American nihkeästi
- Itävallan F1-kilpailussa hurjaa draamaa – George Russell ajoi voittoon
- Meksiko taipui Copa Americassa – Ecuador vakuuttava
- Uruguay vietti maalijuhlia – USA:lle kirvelevä tappio
- 38-vuotias Annemari Sandell-Hyvärinen päihitti Suomen nykyhuiput!