On pojalla pokkaa! Hampurilaista mutustanut Lester hämmensi nyrkkeilyillan punnituksessa
Perjantaina kehässä vastakkain asettuvat ammattinyrkkeilijät Niklas Räsänen ja Dayron Lester jatkoivat psyykkistä peliään myös torstain punnituksessa.
31-vuotiaan Räsäsen ja saman ikäisen tamperelaistuneen kuubalaisen Lesterin kohtaamisessa otellaan odotettu raskaan keskisarjan epävirallinen SM-ottelu. Lester näytti punnituksessa, että painonpudotus ei ole ollut ongelma. Ammattilaisena yhdeksän voittoa ja yhden tappion otellut Lester asteli vaa’alle hampurilaista mutustellen.
Aiemmin sosiaalisen median videoillaan muun muassa ”kuubalaisia sikareita” käärinyt Räsänen ei lähtenyt punnitustilaisuudessa temppuilemaan. Hän tyytyi tunnustelemaan epävarmana pitämänsä vastustajan pulssia. Ammattilaisena 14 voittoa, yhden tappion ja yhden ratkaisemattoman otellut Räsänen kertoi Ilta-Sanomille, ettei hän perusta sirkustempuista. – Silloin kun olin pikkupoika niin ehkä, mutta sitten minusta kasvoi mies ja ymmärsin, ettei niillä tee mitään, Räsänen tokaisi. Katso kuvat Lesterin tempauksesta Ilta-Sanomien sivuilta. Räsäsen ja Lesterin kohtaaminen nähdään perjantaina 6.4. No Excuses Fight Nightissa, jonka huipentaa Eva Wahlströmin ja Melissa St. Vilin WBC-liiton MM-ottelu. Otteluilta nähdään suorana Viasat Urheilu -kanavalla ja Viaplay-suoratoistopalvelussa klo 18.45 alkaen.
LUE MYÖS:
- Jokerit jysäytti kolme jättihankintaa – Teemu Turunen paljasti syyn siirrolleen
- Krista Tervo: surkea uutinen!
- Siirtomarkkinoilla jysähtää – Real Madrid tekemässä suomalaishankinnan
- Saga Vanninen: valtava muutos!
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Kuva: Minttu Räikkönen julkaisi herkän hääotoksen Instagramissa
- Real Madridin Thibaut Courtoisilta kovaa tekstiä entiselle seuralleen – ”Täällä taso on kovempi kuin Chelseassa”
- KHL-seuran hallitus kokoontui – Raimo Helmiselle potkut
- Liiga-seuralta karuja uutisia – kaksi tähtipelaajaa pitkään sivussa
- Louis van Gaal ylimielisenä: ”Meitä kritisoivat elävät menneisyydessä”
- Miksi Real Madridiin siirtynyt tähtiveskari joutui poistamaan tunteikkaan jäähyväiskirjeensä sosiaalisesta mediasta?
- Ratkaiseva shokkitappio liikaa: USA ulos MM-kisoista, valmentaja lähti
- Skandaali muhii Natalissa – Meksikolta hylätty kaksi maalia
- Yllätyskäänne: ”Uusi Zlatan” sanomassa ei Real Madridille
- Ahmed Musa katkerana Leicesterille – ”Halusin jäädä Englantiin”