MM-kiekon superyllätys viittä vaille valmis: ”Valtavan iso juttu meille”

Tanska on tekemässä melkoista paukkua jääkiekon MM-kisoissa. Jos se ottaa enemmän pisteitä päätöskierroksella Kazakstanilta kuin Sveitsi Tshekiltä, menevät juutit puolivälieriin.
Se olisi vasta toinen kertaa Tanskan kiekkohistoriassa. Edellinen nähtiin Saksan kisoissa 2010. Silloin Tanska tappeli ansiokkaasti jopa välieräpaikasta, mutta hävisi Ruotsille 2-4.
– Selviäminen puolivälieriin olisi meille valtava juttu. Ihmiset tulevat usein puhumaan, muistanko, miten hienoa oli 2010, kun teimme sen. Nyt se on todella lähellä ja olemme valmiit kirjoittamaan uutta historiaa, sanoo Morten Madsen, joka iski maalin sensaatiomaisessa Tshekki-voitossa.
Tanska hävisi Venäjälle alkulohkossa peräti 1-10. Sen jälkeen moni asia on muuttunut.
– Venäjä-peli oli meille iso herätys. Sen jälkeen tajusimme, että on pysyttävä pois jäähyboksista. Hävisimme myös Ruotsille pitkälti jäähyilymme vuoksi, sanoo hyökkääjä Lars Eller IIHF:n nettisivuilla.
Joukkueen kapteeni Morten Green oli mukana myös 2010. Hän ei halua aliarvioida Kazakstania, vaikka sen putoaminen A-sarjasta on jo varmaa.
– Missään tapauksessa emme saa aliarvioida vastustajaa. Siitä tulee meille todella tärkeä peli. On saatava ajatukset tyhjäksi Tshekki-ottelusta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lando Norris kotikisan voittoon – Silverstonessa draamaa ja yllätyksiä
- Max Verstappen tykitti paalulle
- McLarenit ja Ferrarit kovimmassa vauhdissa Silverstonessa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa
- Lando Norris voittoon – Max Verstappenille katastrofi
- McLarenit ja Ferrarit kärkipaikoille Itävallassa
- McLarenit dominoivat Itävallan harjoituksia
- Valtteri Bottaksesta tärähti kutkuttava huhu