Lehti: Real Madrid kiinnostunut Englannin maajoukkuemiehestä – valmis tarjoamaan yli 50 miljoonaa euroa

Real Madrid haluaa hankkia Evertonin kultakimpaleen, 21-vuotiaan John Stonesin, väittää brittilehti Daily Mail. Lähteen mukaan Real on valmis tarjoamaan topparista peräti 40 miljoonaa puntaa (53 miljoonaa euroa).
Chelseahän tavoitteli 21-vuotiasta Stonesia kesän siirtoikkunassa varsin aktiivisesti. Nuorukainen pyysi jopa siirtoa Evertonilta päästäkseen lontoolaisseuraan. Everton piti kuitenkin tiukasti kiinni superlupauksesta.
Daily Mail kertoo nyt, että Real Madridista aiemmin tällä viikolla potkut saanut Rafa Benitez oli erittäin kiinnostunut Stonesista ja nyt myös Realin seurajohto on vakuuttunut nuorukaisen kyvyistä.
Tuntuu tosin epätodennäköiseltä, että Stones vaihtaisi seuraa tammikuussa – oletettavasti hän haluaa saada takuuvarmaa peliaikaa ennen kesän EM-kisoja. Evertoninkin kannalta lienee järkevämpää odottaa vähintääkin kesään saakka, sillä huippuotteet Ranskassa nostaisivat Stonesin profiilia ja kauppahintaa entisestään.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomalaisjoukkueilla surkea startti europeleihin
- F1:ssä pamahti uutispommi – Red Bull -pomolle kenkää
- NHL:n runkosarjaan enemmän pelejä
- Niclas Grönholm toiseksi Ruotsin vesikisassa
- Lando Norris kotikisan voittoon – Silverstonessa draamaa ja yllätyksiä
- Max Verstappen tykitti paalulle
- McLarenit ja Ferrarit kovimmassa vauhdissa Silverstonessa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa