Yllätysnimi Veikkausliigaseuran päävalmentajaksi
FC Lahti on valinnut joukkueen uudeksi päävalmentajaksi Ilir Zenelin kauden 2021 loppuun ulottuvalla sopimuksella. 35-vuotias Zeneli valmensi päättyneellä kaudella FC Lahden yhteistyöseura FC Espoota.
– Fiilikset ovat erittäin hyvät. Olen tehnyt 12 vuotta töitä kehittäen itseäni, ja sopimus ammattilaisjoukkueen kanssa on iso askel lähemmäksi omaa unelmaani valmentajana. Olen sopimuksesta erittäin ylpeä, Zeneli kertoo FC Lahden sivuilla.
Zeneli kehuu edeltäjänsä Sami Ristilän tekemää työtä seurassa. Joukkueen sopimustilanne ja rakenne ovat Zenelin mukaan kunnossa, mikä antaa hyvät lähtökohdat ensi kaudelle. Jalkapallokaupunkina Lahti on Zenelin mukaan yksi parhaista.
– Lahti on paikkana loistava ja voin samaistua joukkueeseen hyvin. Meitä kuvastaa ylpeys, rohkeus, kunnianhimo ja ripaus härskiyttä. Voin olla ylpeä siitä, mitä joka päivä teen, Zeneli tuumaa.
FC Lahden hallituksen puheenjohtaja Mika Halttunen on tyytyväinen tehtyyn valmentajaratkaisuun.
– Halusimme FC Lahden päävalmentajaksi henkilön, jolla on intohimoa, energiaa ja osaamista. Vahva tahto viedä FC Lahti seuraavalle tasolle meidän strategiamme mukaisesti. Ilir Zenelissä on kaikkea tätä, Halttunen kehuu.
Lähde: FC Lahden verkkosivut
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- Aleksander Barkov johti Floridan huimaa nousua: “Meillä kävi vähän tuuriakin”
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Stadin kovin jätkä joutui kiekkodiktaattorin hampaisiin: ”Ei ollut munaa sanoa”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”
- Ässissä vakuuttanut tehopuolustaja sai kutsun Leijonien MM-leiritykseen