Stadin kovin jätkä joutui kiekkodiktaattorin hampaisiin: ”Ei ollut munaa sanoa”
HIFK:n Ari Lähteenmäki sai vuonna 1986 SM-liigan historian pisimmän pelikiellon.
Stadin kovimman jätkät arvonimeä aktiiviaikanaan kantanut Lähteenmäki rusikoi Jokerien puolustaja Petri Lampisen sairaalakuntoon tämän taklattua juuri sairauslomalta palattua Lähteenmäen joukkuekaveri Simo Saarista.
Lusittavaa tuli pudotuspelit mukaan lukien yhteensä 27 ottelun verran. HIFK:n silloinen puheenjohtaja Frank Moberg erosi protestiksi liigatehtävistään.
Tapaus on puhuttanut näihin päiviin saakka. Lähteenmäki itse käy läpi asiaa HIFK:n sivuilla ilmestyvässä 120 tarinaa IFK:sta sarjassa.
– Vitsi koko prosessi. Kysyin liigan toimistolla, että mitäs tulee? Vastattiin, että lue lehdestä. Ei ollut munaa sanoa mikä tuomio oli, vaikka (Kalervo) Kummola tiesi varmasti sen. Kummola päätti itse sen tuomion. Ne muut ketkä kuuluivat ryhmään, niin niillä ei ollut mitään sanottavaa. Kummolan päätös, Lähteenmäki toteaa.
IFK:n kovanyrkkinen Lähteenmäki ei ollut SM-liigan tuolloisen toimitusjohtajan suosiossa.
– Kuulin jälkikäteen, mitä Kummola oli sanonut aikaisemmin. Vuoden -83 semifinaalissa Ilvestä vastaan kättelyssä kävi pieni hässäkkä, enkä saanut mitään rangaistusta, siitä oli jäänyt Kummolalle hampaankoloon ja tämä oli sitten hänen vihellyksensä minulle. Yhden miehen oikeus ja päätös, Lähteenmäki toteaa.
Katso tarina kokonaisuudessaan IFK:n verkkosivuilta.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Tämä jos jokin on poikkeuksellista: Mestis-seuran uusi päävalmentaja on vasta 24-vuotias
- Megatähti Aleksander Ovetshkinille vastuuta
- Susijengin jäljillä: Bilbao hiljeene
- Pahasti itseään kolhinut englantilaislumilautailija vielä rinteeseen?
- Iivo ja Kerttu Niskanen jäivät kauas kärjestä – ”Vähän vaikeampi päivä”
- Komarov hyökkää Leijonien ykkösketjussa – katso kentälliset
- Ranska ja Kanada 1-1 tasatilanteessa
- Ruotsi pitää oven auki NHL-pelaajille
- Seiska: Jere Karalahden naissotkuissa uusi käänne – ”Tapaamme hänet pian”