Yaya Toure surullisena: ”Ehkä minua kunnioitetaan urani jälkeen”
Kuva: Getty Images
Yaya Tourella on edessään viimeinen kotiottelu Etihad Stadiumilla Manchester Cityn paidassa, kun joukkue isännöi Brightonia keskiviikko-iltana. Ottelu päättää norsunluurannikkolaisen komean kahdeksan vuotta kestäneen taipaleen Cityn pelaajana.
Näinä vuosina Toure nousi todelliseksi seuralegendaksi ja voitti muun muassa kolmesti Valioliigan ja kahdesti Liigacupin. Ensi viikolla 35 vuotta täyttävä keskikenttämies pyssytti parhaalla kaudellaan Valioliigassa yli 20 maalia ja on Frank Lampardin ohella ainoa pelipaikkansa pelaaja, joka on kyseiseen saavutukseen yltänyt.
Kaikista saavutuksista huolimatta Tourella on varsin vähäpätöinen olo.
– Ehkä minua kunnioitetaan sitten enemmän, kun olen lopettanut jalkapallon. Minusta ei tunnu siltä, että saisin kunnioitusta kaikesta siitä, jota olen saavuttanut, neljästi Afrikan parhaaksi pelaajaksi valittu Toure vuodatti ESPN:lle.
Touren sopimus oli katkolla jo vuosi sitten, mutta Pep Guardiola sai keskikenttämiehen jatkamaan vielä kauden verran Cityn rosterissa. Päätös ei ollut Touren kannalta jälkikäteen ajateltuna menestys, sillä jättimänen pelimies ei ole päässyt kertaakaan avauskokoonpanoon tämän kauden Valioliigassa.
– Pelaamattomuus tekee minut surulliseksi. Olisin halunnut olla isommin mukana kenttätapahtumissa. Mutta kun katson meidän pukukoppimme kunnianhimoista ilmapiiriä, näen siellä voittajia. Sitä minä rakastan, Toure kertoo.
LUE MYÖS:
- Ja taas on herkkua tarjolla – katseet kiinnittyvät Madridiin ja Pariisiin
- Viljami Sinisalon asema vahvistuu?
- Liigan pudotuspelit alkavat – miten käy HIFK:n?
- Kotimaisen jalkapallon ensimmäinen pokaali ratkaistaan
- Nuori supertähti putsasi pöydän
- Jo aiemmin tehokkain, nyt nousua maalitilastossa – Patrick Kane laittaa jenkkien tilastoja uusiksi
- Taas uusi kunnianosoitus legendalle – sarjan paras valmentaja!
- Hiihdon maailmancup päättyy USA:ssa – Iivo Niskasta ei nähdä
- Supertähdet dominoivat pörssiä – kolme satasen miestä
- Viimein voiton makuun – kovanaamat ulos, voitto Japaniin