Valmistaja selittää: Tässä syy siihen, miksi Cristiano Ronaldo poistettiin FIFA 19 -konsolipelin kannesta
Yhtä maailman parhaista jalkapalloilijoista ei nähdä enää FIFA 19 -konsolipelin kannessa entiseen tapaan. Nykyisin jalkapallomaailman suosituin videopeli ilmestyi yllättäen ilman kuvaa Cristiano Ronaldosta, Juventuksen nykyisestä maalipyssystä.
Pelin julkaisija EA Sports oli alun perin suunnitellut Ronaldon olevan viime vuosien tapaan kannessa Real Madridin paidassa. Mutta kun portugalilainen siirtyikin Juventukseen viime heinäkuussa, yhtiöllä ei espanjalaisen AS:n mukaan ollut muuta vaihtoehtoa kun suunnitella kansi uudelleen niin, että Ronaldon yllä oleva paita vaihtuikin mustavalkoiseksi Juventuksen paidaksi.
Lokakuussa esiin nousivat amerikkalaismalli Kathryn Mayorgan syytökset Ronaldoa kohtaan. Mayorga väitti portugalilaisen raiskanneen hänet. Syytösten jälkeen EA Sports poisti väliaikaisesti Ronaldon kaikki kuvat verkkosivuiltaan ja sosiaalisen median tileiltään.
Ei kuitenkaan mennyt kauaa, kun Ronaldo palasi kuvineen pelin kanteen ja EA Sportsin kanaviin. Nyt hänet on kuitenkin jälleen poistettu pelin kannesta. Muutama päivä sitten EA Sports korvasi hänet Internetin kautta ostettavan pelin kannessa Neymarilla, Kevin De Bruynella ja Paulo Dybalalla.
Pelin kehittäjä on mennyt nyt niinkin pitkälle, että Ronaldo on tiettävästi poistettu myös FIFA 19-pelistä – ainakin osittain. Hänet on korvattu joissain kuvissa kuvitteellisella yhdysvaltalaisfutaajalla Alex Morganilla.
Espanjalaislehti AS otti yhteyttä EA Sporsiin selvittääkseen, mistä Ronaldon poistaminen johtuu. Valmistaja sanoi, että päätös oli tehty vain Mestarien liigan jatkumisen takia 12. helmikuuta. Kansikuvassa haluttiin mainostaa Mestarien liigassa pelaavia jalkapalloilijoita.
Selitys kuulostaa oudolta, sillä myös Ronaldo ja Juventus pelaavat yhä Mestarien liigaa.
– Annamme näkyvyyttä joillekin jalkapallomaailman isoimmista tähdistä, EA vastasi AS:lle.
Valmistaja mainitsi myös sen, että raiskaussyytökset ovat yhä isoin syy Ronaldon poistamiselle konsolipelistä.
LUE MYÖS:
- Viaplay esittää jokaisen testipäivän kokonaisuudessaan
- Arsenal jatkaa tuplajahtia
- FA Cupissa tärähti jälleen yllätys – alasarjajoukkue pudotti Valioliigajoukkueen
- Bahrainin testit päätökseen – Valtteri Bottaksella vaikea päätöspäivä
- Valtteri Bottas säväytti F1-testeissä
- F1-testit pyörähtivät käyntiin Bahrainissa – Valtteri Bottas pääsi vauhtiin
- Viaplayn dokumenttisarja ”Max Verstappen – New Ground” katsottavissa yksinoikeudella
- F1-testit jatkuvat Bahrainissa keskiviikkona
- Arsenal jatkaa kärjessä – Manchester City huippuottelun voittoon
- Oliver Lindell oli kiinni turnausvoitossa – uran paras sijoitus
- Peter Ahola valaisee mitä tekee joukkueen GM
- Ihana nainen rannalla! Kerttu Niskanen esittelee treenattua bikinikroppaansa – katso kuvat
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- F1-testit jatkuvat Bahrainissa keskiviikkona
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Meininki kuin Salatuissa elämissä! – Seiska: Suomalainen NHL-tähti iski exänsä isosiskon!
- Minsk terveiset 20.5.2014
- Arsenal jatkaa tuplajahtia
- Koskettava video edesmenneestä SM-liigatähdestä – yritti selviytyä yksin
- Sebastian Aho tehoili – Matias Maccellille kaksi maalia