Todellista Fair Playta – espanjalaisseura lahjoittaa puolet lipputuloista pelastaakseen kilpailijan
Kuva: Getty Images
Espanjan Segunda B:ssa taistelu putoamista vastaan on yhtä kovaa kuin missä tahansa sarjassa, mutta ainakin Fair Play –henki elää samalla vahvana.
Espanjan vanhin jalkapalloseura Recreativo Huelva oli jo kauden alla suurissa taloudellisissa vaikeuksissa ja joukkuetta on uhannut paitsi pudottaminen alemmalle tasolle myös toiminnan ajaminen kokonaan alas. Joukkue kuitenkin taistelee edelleen sarjapaikastaan Segunda B:n lohkossa 4.
Samassa putoamistaistelussa on mukana myös toinen Recreativon tavoin ylemmiltäkin sarjatasoilta tuttu Extremadura, joka isännöi Recreativoa viikonloppuna ja on ojentanut harvinaisen auttavan käden kuilun partaalla olevalle kovalle kilpailijalleen.
Sen sijaan että Extremadura helpottaisi omaa taisteluaan sarjapaikastaan toivomalla yhden kilpailijan putoamista pelistä, seura on ilmoittanut lahjoittavansa puolet viikonlopun ottelun pääsylipputuloista Recreativolle. Ilmoituksen jälkeen ”Recren” kannattajat ovat AS:n mukaan matkaamassa joukoin otteluun ja 11 500 katsojaa vetävä Francisco de la Hera saattaa jopa täyttyä, mikä merkitsisi todella tuntuvaa lisää Recreativon kassaan.
Tämä myös näkyy Recreativon kiitoksissa seuran virallisella Twitter-tilillä.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Nastat vai kitkat? Lumisade pilaamassa F1-testit – ruotsalaiskuskilta hauska reaktio
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- Aleksander Barkov johti Floridan huimaa nousua: “Meillä kävi vähän tuuriakin”
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Stadin kovin jätkä joutui kiekkodiktaattorin hampaisiin: ”Ei ollut munaa sanoa”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”