Tasaista on! Neziri aitoi toisen kerran sadasosan päähän EM-kisojen tulosrajasta
Kuva: Juha Tamminen
Nooralotta Neziri sivusi 100 metrin aidoissa kauden parastaan 13,26 Puolan Bydgoszczissa tiistaina.
Tulos syntyi 1,2 metriä sekunnissa puhaltaneessa vastatuulessa ja toi kolmannen sijan. Juoksun voitti Puolan Klaudia Siciarz ennätyksellään 13,15. Puolan Karolina Koleczek oli toinen ajalla 13,26.
– Lähtökiihdytys on minulla kovempi kuin koskaan, mutta reaktio oli huono. Valmentaja Petteri Jouste kyseli, että mitä tapahtui, kun muut olivat askeleen edellä reaktion jälkeen. Matkalla tuli vielä pari huonoa aidan ylitystä, Neziri kertaili.
Neziri avasi kautensa viime viikonloppuna Tampereella tasan samalla ajalla 13,26, joka jää Berliinin EM-kisojen tulosrajasta vain yhden sadasosan. Suomen ennätystä ajalla 12,81 hallussaan pitävän Nezirin mukaan rahkeissa on edellytykset huippuajoilla, kunhan lähtöön saadaan lisää terävyyttä.
– Kunto riittäisi jo 13 sekunnin alitukseen. Juoksin nytkin samaa vauhtia toiseksi tulleen Koleczekin kanssa, joka on tällä kaudella juossut 12,91, Neziri sanoi.
Lähde: Urheiluliiton tiedote.
LUE MYÖS:
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Leijonat finaaliin – Kanada kaatui mahtiesityksellä
- PSG uusi mestaruutensa
- Sveitsi palautti Norjan maan pinnalle
- Tiesitkö: Jari Litmanen ei ole aina pelannut numerolla 10 – mitä muita numeroita hän käytti?
- Vatsatauti vaivaa Bayern-tähteä – Saksan maalivahti Manuel Neuer sivuun Italia-ottelusta
- Italialaislehti paljastaa: Niklas Moisander kuittaa puoli miljoonaa euroa enemmän kuin Perparim Hetemaj!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Ferrari yllätti kilpailijatallin – ”Putoamme tuolilta”
- 80 miljoonan floppi saa väistyä – Chelsealle huippuhankinta: ”Unelmani käy toteen”
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Teemu Selänne jyrähti Leijonien homokohusta – osa somekansasta sekosi: ”Ei Jenkeissä asuvana…”
- 11-vuotias ihmepoika juoksi hurjan ME-ajan – oma isä jäi kyydistä kesken matkan
- Ansaittu hiljainen hetki – yksi neroista on poissa