Tapparalle makea voitto: ”Saimme isot pyssyt kuriin”
Ainoana suomalaisjoukkueena vielä mukana oleva Tappara nappasi tärkeän voiton Champions Hockey Leaguen välierien avauksessa.
Jussi Tapolan suojatit kaatoivat sveitsiläisen EV Zugin Tampereella lukemin 2-0 (1-0, 1-0, 0-0) ja ottivat ison edun ensi viikolla pelattavaan toiseen osaan.
Tappara aloitti kotikaukalossaan terävästi, sillä avausmaali syntyi Mikael Seppälän tarkalla alakulmakudilla reilun minuutin pelin jälkeen.
Tamperelaiset siirtyivät kahden maalin karkumatkalle ajassa 32.20, kun Niko Ojamäki onnistui ylivoimalla Jori Lehterän mainiosta passista.
Päätöserä oli Tampereen Nokia Arenalla maaliton, joten sveitsiläisvieraille jäi rutkasti kirittävää kotipeliinsä.
– Olisimme voineet voittaa enemmänkin, mutta tämä on hyvä asetelma, Tapola pyöritteli.
Tapola antoi voitosta kunniaa etenkin alivoimapelaamiselle, joka tylsytti sveitsiläisjoukkueen tähdet.
– Tuokkolan ”Tumppi” (valmentaja Tuomas Tuokkola) oli tehnyt hyvää työtä heidän ylivoimansa scouttaamisessa. Saimme isot pyssyt kuriin ja Heljanko (Christian) hoiti maalilla hommansa hyvin, Tapola totesi.
Välierien toinen osaottelu pelataan Sveitsissä tiistaina 17. tammikuuta Suomen aikaa kello 21.15.
– Meidän täytyy vain rohkeasti jatkaa omaa pelaamistamme, Tapola paalutti.
Lähde: CHL:n tiedote
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Stadin kovin jätkä joutui kiekkodiktaattorin hampaisiin: ”Ei ollut munaa sanoa”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”
- Ässissä vakuuttanut tehopuolustaja sai kutsun Leijonien MM-leiritykseen
- Auts! Aurinkokuningas antoi palaa! IL: Juhani Tammiselta tylyä tekstiä SM-liigan HIFK:stä