Tampereen kaupunki julkaisi olympiakullan arvon
Kuva: Getty Images
Tampereen pormestarin Lauri Lylyn nimeämässä suurtapahtumatyöryhmässä on valmisteltu periaatteet urheilumenestyksestä palkitsemiseen. Tampereen kaupunginhallitus hyväksyi periaatteet 12.11.2018.
Palkitsemiperiaatteissa huomioidaan eri urheilulajien ja niiden kansallisten ja kansainvälisten kilpailujen erilaiset huomio- ja painoarvot. Tausta-ajatuksena on, että olympialajeissa menestyminen huomioidaan korkeimmalla painoarvolla, koska olympiakisojen medianäkyvyys ja yleisön kiinnostus on jalkapallon arvokisojen ohella omaa luokkaansa. Myös urheilulajien keskinäisen merkittävyyden arviointi perustuu siihen, että olympialajit ovat tunnetumpia kuin useimmat muut urheilulajit.
Eri lajien ja niiden eritasoisten kilpailujen keskinäinen arvottaminen aiheuttaa sen, että esitys kaupungin palkitsemisen perusteiksi muodostuu väistämättä moniportaiseksi.
Ensimmäisessä kategoriassa ovat olympialajit ja niihin rinnastettavat Sport Accord -jäsenlajit.
Talviolympialajit Pekingissä vuonna 202: Alppihiihto, ampumahiihto, curling, freestylehiihto, jääkiekko, kaukalopikaluistelu, lumilautailu, maastohiihto, mäkihyppy, ohjaskelkkailu, pikaluistelu, rattikelkkailu, skeleton, taitoluistelu, yhdistetty.
Kesäolympialajit Tokiossa 202: Uinti, uimahypyt, vesipallo, taitouinti, jousiammunta, yleisurheilu, sulkapallo, baseball, koripallo, nyrkkeily, melonta, koskimelonta, ratapyöräily, maantiepyöräily, BMX pyöräily, ratsastus, miekkailu, jalkapallo, golf, voimistelu, käsipallo, maahockey, judo, karate, nykyaikainen viisiottelu, soutu, rugby, purjehdus, ammunta, rullalautailu, seinäkiipeily, surffaus, pöytätennis, WTF taekwondo, tennis, triathlon, lentopallo, painonnosto, paini.
Olympialajeihin rinnastettavat Sport Accordin -jäsenlajit MM-kilpailuissa: salibandy, suunnistus, keilailu.
Toisessa kategoriassa ovat muut Sport Accord -jäsenlajit (Kansainvälisen olympiakomitean tunnustamat lajit, mm. ITF taekwon-do, wushu).
Tampereen palkitsemisperiaatteissa parilajit rinnastetaan yksilölajeihin (esim. parisprintti). Jos jonkin lajin MM-kilpailujen yhteydessä käydään EM-kilpailut samoja tuloksia käyttäen, sitä ei erikseen huomioida.
Urheilumenestyksestä palkitaan seuraavasti:
Menestyminen olympialaisissa ja paralympialaisissa yksilölajeissa: kulta 20 000 euroa, hopea 10 000 euroa, pronssi 5 000 euroa.
Menestyminen olympialaisissa ja paralympialaisissa joukkuelajeissa, urheilijana tai valmentajana: kulta 3 000 euroa, hopea 2 000 euroa, pronssi 1 000 euroa .
Menestyminen MM-kisoissa olympialajeissa yksilölajeissa: kulta 10 000 euroa, hopea 6 000 euroa, pronssi 3 000 euroa.
Menestyminen MM-kisoissa kategorian 2 yksilölajeissa: kulta 2 000 euroa, hopea 1 000 euroa, pronssi 500 euroa.
Menestyminen MM-kisoissa joukkuelajeissa tai valmentajana kategorian 1 lajeissa: kulta 8 000 euroa, hopea 4 000 euroa, pronssi 2 000 euroa.
Menestyminen MM-kisoissa joukkuelajeissa tai valmentajana kategorian 2 lajeissa ei erikseen palkita.
Menestyminen EM-kisoissa kategorian 1 lajeissa: kulta 5 000 euroa, hopea 3 000 euroa, pronssi 2 000 euroa.
Menestyminen EM-kisoissa kategorian 2 lajeissa: Kulta 1 000 euroa, hopea ja pronssi: Kutsu Hämeen urheilugaalaan/mestariurheilijatilaisuuteen, ei rahallista palkitsemista.
Menestyminen EM-kisoissa joukkuelajeissa tai valmentajana kategorian 1 lajeissa: kulta 3 000 euroa, hopea 2 000 euroa, pronssi 1 000 euroa.
Menestymisestä EM-kisoissa joukkuelajeissa tai valmentajana kategorian 2 lajeissa ei erikseen palkita.
Menestymisestä MM- tai EM-kisoissa lajeissa, joita Kansainvälinen olympiakomitea ei ole hyväksynyt olympialajeiksi tai Sport Accord lajeiksi ei erikseen palkitsemista.
Menestyminen SM- tai PM-kisoissa: joukkuemestaruus kategorian 1 lajeissa (jalkapallo, jääkiekko, koripallo, lentopallo; lisäksi salibandy): Joukkuestipendi 10 000 euroa.
Muut joukkuelajit: Kutsu Raatihuoneelle, ei rahallista palkitsemista.
Yksilölajeissa kategoriassa 1: Kutsu Hämeen urheilugaalaan/mestariurheilijatilaisuuteen. Ei rahallista palkitsemista.
Palkitseminen menestymisestä/pääsemisestä joukkueurheilun Euroliigoihin päätetään erikseen. (Jalkapallon UEFA cup, Mestareiden liiga, Champions Hockey League, lentopallon ja koripallon seuraliigat).
Lähde: Tampereen kaupungin verkkosivut
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Nastat vai kitkat? Lumisade pilaamassa F1-testit – ruotsalaiskuskilta hauska reaktio
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- Aleksander Barkov johti Floridan huimaa nousua: “Meillä kävi vähän tuuriakin”
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Stadin kovin jätkä joutui kiekkodiktaattorin hampaisiin: ”Ei ollut munaa sanoa”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”