Mikael Forssellille mielenkiintoinen pesti
HJK kertoo verkkosivuillaan, että seuran ASM-juniorit pelaavat ensi kaudella Mikael Forssellin valmennuksessa.
Klubi pyrkii Forssellin nimityksen myötä kehittämään entisestään seuran valmentajapolkua sekä vahvistamaan pelaajakehitystä. Forssell on suorittanut UEFA A-lisenssin valmentajakoulutuksen ja työskennellyt kuluneen kauden aikana B-junioreiden valmennusryhmässä.
– Kyseessä on iso askel valmennusurallani ja otan mahdollisuuden kiitollisena vastaan. Olen ihmisläheinen valmentaja ja koen omaavani hyvän tunneälyn sekä kyvyn tulla ihmisten kanssa toimeen. Valmentamisessa on paljolti kyse siitä, että jokainen pelaaja pystyy parhaaseen suoritukseen; pelaajat ovat kaikki erilaisia persoonia ja tämä pitää pystyä ottamaan joukkueen viitekehyksessä huomioon. Haluan luoda joukkueeseen ilmapiirin, jossa pelaajat voivat jatkaa kehittymistä. Tämän lisäksi haluan, että joukkueeni pelaa aktiivista jalkapalloa korkealla temmolla käyttäen hyväksi tilanteenvaihtoja, Forssell kertoo.
– Seuran pelaajamäärät ovat kasvaneet ja haluamme tarjota HJK Klubi 04 lisäksi pelaajille hyvän ympäristön kasvaa sekä kehittyä. Nousu aikuisten sarjoihin B-ikäluokasta voi olla osalle pelaajista liian kova ja ASM-joukkue tarjoaa hyvän askeleen monen kehityspolulle. Haluamme nostaa joukkueen profiilia myös valmentajapolun näkökulmasta tarjoamalla mielenkiintoisen vaihtoehdon valmentajana kehittymiseen, avaa urheilujohtoryhmän vetäjä Miika Takkula.
Forssell aloittaa A-junioreiden valmennustehtävät marraskuussa.
Lähde: HJK:n verkkosivut
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Nastat vai kitkat? Lumisade pilaamassa F1-testit – ruotsalaiskuskilta hauska reaktio
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- Aleksander Barkov johti Floridan huimaa nousua: “Meillä kävi vähän tuuriakin”
- Siirry syrjään, Lindsey Vonn! – Talvilajien kaunotar, 21, poseerasi täysin alastomana – ”Mahtava perä!”
- Stadin kovin jätkä joutui kiekkodiktaattorin hampaisiin: ”Ei ollut munaa sanoa”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”