Lukko sai revanssin Lausannesta – ”Olemme menneet viikossa paljon eteenpäin”

Rauman Lukko aloitti kahden ottelun Keski-Euroopan kiertueensa makealla 3-0-voitolla sveitsiläisestä Lausannesta. Samalla Lukko sai revanssin viime viikon tappiosta.
Joukkueiden kohtaaminen Raumalla päättyi dramaattisesti, kun Lausanne tuli ottelussa tasoihin vain kolme sekuntia ennen loppua voittaen pelin lopulta jatkoerässä. Lukko pääsi jälleen ensin niskan päälle ja pystyi tällä kertaa pitämään johtoasemansa loppuun saakka.
– Olemme menneet viikossa paljon eteenpäin ja se lämmittää päällimmäisenä mieltä. Suorituksen taso nousi ja tulos tulee sitä mukaan, kun suoritukset paranevat. Ihan ansaittu voitto mielestäni, Lukon päävalmentaja Marko Virtanen aloitti ottelun purun CHL:n tiedotteesta.
Ottelun avausmaali nähtiin toisen erän alkupuolella, kun Kristian Pospisil ja Pavol Skalicky pääsivät ylivoimahyökkäykseen. Pospisil tarjoili ja Skalickylla oli helppo työ siirtää kiekko verkkoon. Kolmannessa erässä kiekko pomppi Lukolle, kun toinen maali syntyi Lausannen pelaajan lavasta, mutta merkittiin Sebastian Revolle. Michael Haga kaunisteli lopussa vielä numeroita tyhjään maaliin.
– Keski-Euroopassa on vähän isommat kaukalot ja se on yksi tämän CHL:n hienouksista, että pääsee pelaamaan erityylisiä joukkueita vastaan ja erilaisissa olosuhteissa. Kaukalo teki meille pelin alusta haasteellisen, sillä vastustajalle se oli tietenkin tuttu, huomautti Virtanen.
– Toisen erän puolivälissä aloimme päästä paremmin peliin mukaan. Paransimme toiseen erään ensimmäisestä erästä ja taas kolmanteen. Kolmas erä oli meidän selkeästi paras, Virtanen jatkoi.
Lukon ottelut jatkuvat lauantaina, kun raumalaiset kohtaavat vieraskentällä Adler Mannheimin. Lukko vei ensimmäisen kohtaamisen kotikentällään selvästi 5-1.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Huuhkaja-pelaajan joukkue lähellä jättipaukkua FA Cupissa
- FA Cupissa jysähti melkoinen pommi – Liverpool putosi alasarjajoukkueelle
- Patrik Laineen kuiva kausi jatkui
- Sebastian Aho hurjana – Aleksander Barkov iskussa
- Teuvo Teräväinen ja Artturi Lehkonen tehokkaina
- Suomalaiset kovassa maalivireessä NHL:ssä
- Teuvo Teräväisen tehot laiha lohtu
- Joel Armia Montrealin sankarina
- Juuse Saros ei pystynyt pysäyttämään Ottawaa
- Aleksander Barkov huippuvireessä – Mikael Granlund avasi pistetilinsä Dallasissa