Leijonien olympiaturnaus jäi kovin valjuksi esitykseksi. Suomi oli Kanadaa vastaan aivan yhtä aseeton kuin MM-finaalissa 2016, jolloin Kanada iski yhden osuman eikä antanut sen jälkeen Leijonille mitään mahdollisuuksia.

Eikä antanut keskiviikkonakaan. Suomen liike ei Miro Heiskasta lukuun ottamatta ollut missään vaiheessa Kanadan tasolla.

Suomalaisten kiekkojännärien kannalta turhauttavinta oli päävalmentaja Lauri Marjamäen suosima äärivarovainen pelitapa, jota ei – tälläkään kertaa – tiukassa paikassa naksautettu astettakaan rohkeampaan suuntaan.

Jalkapallopiireissä lentävä lause kuuluu tappion hetkellä, että ”lopussa saatiin kulma” – toteamus, jonka Antti Muurinen lausahti taannoin MM-karsintaottelun päätyttyä harmilliseen tappioon. Nyt lopussa saatiin kulmavääntö Kanadan päätyyn.

Vaikka suomalaisilla olisi menohaluja ollutkin, katsomoon esitys näytti väistämättä hengettömän aneemiselta. Kuten se näytti myös viime MM-kisoissa ja World Cupissa.

Jälkiviisaus on tunnetusti turhaa, mutta olympiapettymys panee taas miettimään, miksi Marjamäen sopimuksen jatko-optio käytettiin viime kevään MM-kisojen jälkeen. Esitys Etelä-Koreassa ei varsinaisesti nostata odotuksia kahden ja puolen kuukauden kuluttua alkaviin MM-karkeloihin.

Aiheet Asiantuntijat Jääkiekko Leijonat Toimituksen kynästä