Jarkko Ruutu muistelee lämmöllä taisteluitaan Peter Forsbergin kanssa: ” Se oli tosi ilkeä eikä ottanut taka-askelia”
Kuva: Getty Images
Pitkän uran NHL:ssä tehnyt Jarkko Ruutu kertoo Suplan NHL-playoffs – kohti Stanley Cupia -podcastissa, kuinka pienten detaljien kautta NHL-seurat hakevat etulyöntiasemaa tiukoissa paras seitsemästä -pudotuspelisarjoissa.
82 ottelun runkosarjassa vastustajat vaihtuvat illasta toiseen, mutta pudotuspeleissä yhteen vastustajaan päästään keskittymään tarkasti kenties jo kauan ennen runkosarjan päättymistä. Ruutu kertoo, että joukkuepelaamisen ja yksilöiden tarkan analysoinnin lisäksi valmistautumisessa mennään myös henkilökohtaiselle tasolle.
– Jossain joukkueissa annetaan jopa tehtäväksi, että jostain vastustajan yksittäisestä pelaajasta pitää selvittää ihan kaikki. Minkälainen se on ihmisenä ja mitä likaa pystyt kaivamaan siitä, Ruutu kertoo.
Kaukaloissa ärsyttäjänä tunnettu Ruutu oli tällaisessa työssä omalla mukavuusalueellaan.
– Mulla se ei ollut tehtävä, vaan mä koko ajan kerrytin pankkia. Oli paljon tietoa monista pelaajista. En edes käyttänyt niitä kaikkia, vaan odotin sitä hetkeä, että jos pitää käyttää niin silloin tulee ykkösellä lähes puun takaa. Se on henkistä taistelua ja silläkin on merkitystä, jos pystyt horjuttamaan vastustajan yksittäisen pelaajan ajatusta pois siitä tärkeimmästä eli pelaamisesta, 989 NHL:n runkosarja- ja 69 pudotuspeliottelua pelannut Ruutu muistuttaa.
Ruutu muistelee NHL-playoffs – kohti Stanley Cupia -podcastissa hiillostaneensa muun muassa Sidney Crosbya ja Jason Spezzaa, jotka olivat myös hänen joukkuekavereitaan Pittsburghissa ja Ottawassa. Erityisellä lämmöllä hän muistelee ruotsalaista supertähteä Peter Forsbergia.
– Meillä on Forsbergin kanssa hyvät väännöt tosi pitkään. Se oli hyvä ja antoi kyllä takaisin. Se oli tosi ilkeä eikä ottanut taka-askelia, vaan päinvastoin pelasi ihan sikaa, Ruutu muistelee.
Kuuntele NHL-playoffs – kohti Stanley Cupia -podcast kokonaisuudessaan Suplasta.
NHL-pudotuspelit näkyvät Viasatin kanavilla ja Viaplayssa, joka näyttää jokaisen ottelun suorana.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- Aleksander Barkov johti Floridan huimaa nousua: “Meillä kävi vähän tuuriakin”
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Stadin kovin jätkä joutui kiekkodiktaattorin hampaisiin: ”Ei ollut munaa sanoa”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”
- Ässissä vakuuttanut tehopuolustaja sai kutsun Leijonien MM-leiritykseen