Liigan paras molarikaksikko sivussa – TS: 18-vuotias teinivahti Interin maalilla illan ottelussa

FC Interin maalilla pelaa maanantai-iltana sarjakakkosta IFK Mariehamnia vastaan vasta 18-vuotias Aati Marttinen, kertoo Turun Sanomat.
Turkulaisten ykkösmaalivahti Henrik Moisander kärsii selkäongelmista ja Jukka Lehtovaara jalka -ja nivusvaivoista. Lehtovaara on TS:n mukaan pakostakin penkillä, koska joukkueen neljäs maalivahti, 17-vuotias Elias Tuomarila on lainattu Kakkosen AC Kajaaniin.
Interin päävalmentaja Job Dragtsma on luottavainen liigassa maanantaina debytoivan Marttisen suhteen.
– Uskon täysin, että Aati osaa käsitellä paineet. Hän pelasi kuitenkin jo liigacupissa ja on harjoitellut koko ajan edustusjoukkueen mukana. Hän on erittäin lahjakas nuori maalivahti, Dragtsma kehui TS:lle.
Marttinen pelasi liigacupissa yhden ottelun. Silloin hän pelasi nollapelin PK-35 Vantaata vastaan 0-0-lukemiin päättyneessä kamppailussa.
FC Lahdesta täksi kaudeksi Interiin siirtyneen Moisanderin vamman vakavuudesta ei ole vielä varmuutta. Lehtovaara voisi olla Dragtsman mukaan pelikunnossa jo noin viikon päästä. Kaksikkoa pidetään yleisesti Veikkausliigan parhaana veskariduona.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Edmonton vei NHL:n avausfinaalin
- Ilves sai paikan Eurooppa-liigan karsinnoissa
- Aleksander Barkov voitti kaksi arvostettua palkintoa
- Oscar Piastri vankisti johtoaan MM-sarjassa
- Oscar Piastri paalulle
- Rallicross mukaan Viaplayn urheilutarjontaan
- Kasperi Kapanen sinetöi Edmontonin finaalipaikan
- Florida jyräsi finaaliin
- Melkoinen NHL-sopimus: Päättyy 2025, palkkaa 49 000 000
- Ex-Valioliigapelaajan seksikuvat tulikuuman tyttöystävän kanssa vuotivat julkisuuteen
- ”Rakastan pyllyäsi” – Suomalaisen NHL-pelaajan 19-vuotias tyttöystävä mielettömässä bikinikuvassa
- Suomalaislegendan poika solmi ensimmäisen veikkausliigasopimuksensa
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida jyräsi finaaliin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Kuinka paljon sinä maksaisit tästä harvinaisuudesta? Jari Litmasen tyylikäs pelipaita 25 vuoden takaa myynnissä
- Kuva: Seksikäs ampumahiihtäjä poseeraa alasti
- Mäkilegenda Matti Nykänen raivoissaan: ”Ihan täyttä kusetusta ja hyväksikäyttöä”