Kreikan ja Norsunluurannikon kohtaamisessa dramaattinen loppu
Kuva: Getty Images
Kreikka onnistui vaikeista lähtökohdista huolimatta kukistamaan Norsunluurannikon lukemin 2-1 ja eteni neljännesvälieriin, jossa se kohtaa Costa Rican.
Ottelun ensimmäinen vartti oli hyvin tasaista ja molemmilla joukkueilla oli puolittaisia maalipaikkoja. Kreikka joutui vaihtamaan maalivahtiaan noin 20 peliminuutin jälkeen Orestis Karneziksen selkävaivojen takia. Kreikan tolppien väliin pääsi Panagiotis Glykos. Kreikan Andreas Samaris iski ottelun avausmaalin aivan ensimmäisen jakson lopussa Cheik Tioten karmaisevasta virheestä puolustuspäässä. Ensimmäinen jakso oli kokonaisuudessaan todella tylsä ja Kreikalla oli vain kaksi laukausta maalia kohden ja Norsunluurannikolla ei yhtään.
Toinen jakso alkoi hieman vauhdikkaammin. Kreikka aloitti sen hyvin ja Giorgos Karagounis täräytti todella kaukaa melkoisen hevosenpotkun, mutta ylärima esti Kreikan kahden maalin johtoaseman. Norsunluurannikko tasoitti ottelun aivan tyhjästä Wilfried Bonyn osumalla noin vartin ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Ottelun loppu olikin todella dramaattinen kun vaihdosta sisään tullut Norsunluurannikon Giovanni Sio kaatoi Georgios Samaraksen rangaistusalueella. Ottelun ecuadorilainen erotuomari Carlos Vera vihelsi pallon pilkulle kun pelattiin lisäajan ensimmäistä minuuttia. Samaras ampui pilkulta Kreikan neljännesvälieriin.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Nastat vai kitkat? Lumisade pilaamassa F1-testit – ruotsalaiskuskilta hauska reaktio
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- Aleksander Barkov johti Floridan huimaa nousua: “Meillä kävi vähän tuuriakin”
- Siirry syrjään, Lindsey Vonn! – Talvilajien kaunotar, 21, poseerasi täysin alastomana – ”Mahtava perä!”
- Stadin kovin jätkä joutui kiekkodiktaattorin hampaisiin: ”Ei ollut munaa sanoa”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”