Kaataako Argentiina Iranin bussin?
Kuva: Getty Images
Argentiina ja Iran kohtaavat F-lohkon toisen kierroksen ottelussa. Argentiinalla on allaan voitto Bosnia ja Hertsegovinasta, kun taas Iran sinnitteli maalittomaan tasapeliin Nigerian kanssa.
Vaikka Argentiina otti 2-1-voiton Bosniasta, ei voitto tullut missään nimessä hohdokkaasti tai helposti. Se sai otteluun unelma-alun, kun Sead Kolasinac teki oman maalin jo kolmannella minuutilla, mutta varsinkin ensimmäisellä puoliajalla Argentiinan peli oli erittäin tahmeaa.
Tauolla Alejandro Sabella vaihtoi taktiikan 4-3-3:een ja heitti Gonzalo Higuainin ja Fernando Gagon kentälle ja se toi aivan uuden ulottuvuuden Argentiinan peliin. Ottelun ratkaisu nähtiin 65. minuutilla, kun Lionel Messi antoi vasurinsa puhua ja pitkä maaliton putki MM-kisoissa tuli päätökseen. Tuuletuksista näki, että maali merkitsi Messille äärettömän paljon.
Iran puolestaan nuhjasi Nigerian kanssa maalittoman tasapelin turnauksen tähän mennessä huonoimmassa ottelussa. Iranilla oli ottelussa selvä tähtäin pitää oma pää puhtaana ja toivoa parasta hyökkäyspäässä ja se onnistui suunnitelmassaan lähes täydellisesti. Iran osoitti hyökkäyspään erikoistilanteissa vahvaksi tiedetyn pääpelivoimansa ja oli napata jopa täydet pisteet Iranilta.
Iran tuskin lähtee tekemään mitään muutoksia omaan pelisysteemiinsä, sillä se parkkeeraa passiivisen bussinsa omalle alueelleen ja yrittää tehdä Argentiinan pelin ahtaaksi.
Sabella ei voi lähteä otteluun samanlaisella 5-3-2-taktiikalla kuin se aloitti Bosniaa vastaan, sillä se pelaisi pelin suoraan Iranin syliin. Argentiinan on saatava Iranin puolustusryhmitelmä rikki ja liikkumaan, niin ennen pitkää palkinto tulee.
Iranin mahdollisuudet ottelussa ovat ennalta varsin pienet, mutta yllättävä maali jostain erikoistilanteesta saattaisi puhaltaa entistä enemmän tarmoa puolustustaisteluun. Kello käy myöskin koko ajan Iranin eduksi. Mitä pidempään se saa pidettyä oman maalinsa puhtaana, sitä tukalammaksi Argentiinan olo käy.
On kuitenkin muistettava, ettei tasapeli ole Argentiinan jatkon kannalta huono tulos, mutta mikään muu kuin voitto aloittaisi varmasti mielenkiintoisen mediarallin kotimaassa.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Nastat vai kitkat? Lumisade pilaamassa F1-testit – ruotsalaiskuskilta hauska reaktio
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- Aleksander Barkov johti Floridan huimaa nousua: “Meillä kävi vähän tuuriakin”
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Stadin kovin jätkä joutui kiekkodiktaattorin hampaisiin: ”Ei ollut munaa sanoa”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”