Japanilla kilven kiillottamisen paikka
Kuva: Getty Images
Japani oli ensimmäinen maa, joka selvitti karsinnoista tiensä Brasilian MM-kisoihin. Itse turnee ei kuitenkaan ole sujunut odotetusti. Tiistain vastus Kolumbia puolestaan on edennyt Brasiliassa voittojen tahdissa.
Japanilla on lohkovaiheen kahdesta ottelusta tilillään yksi piste ja yksi maali. Jatkoonpääsy vaatisi joukkueelta paitsi voittoa Kolumbiasta myös suosiollista tulosta Norsunluurannikon ja Kreikan välisestä ottelusta.
– Odotin enemmän itseltäni, joukkuetovereiltani ja maaltani, puolustaja Maya Yoshida valitteli Goal.comin haastattelussa.
Päävalmentaja Alberto Zaccheronin mukaan ryhmän ongelmat ovat henkisiä.
– Japanissa moni, moni odotti erilaisia tuloksia. Nyt meidän pitää näyttää vielä enemmän. Meidän täytyy osoittaa mitä olemme viimeiset neljä vuotta tehneet.
Japani tarvitsee jatkopaikkaan oman voittonsa lisäksi Kreikan voiton Norsunluurannikosta. Jos he puolestaan pelaavat tasan, täytyy Japanin kaataa Kolumbia kahdella maalilla.
Japani on selvittänyt tiensä viiteen edelliseen lopputurnaukseen, mutta edennyt jatkoon lohkovaiheesta vain kaksi kertaa. Näiltä vuosilta joukkueen tilillä on myös kaksi Aasian mestaruutta.
Kolumbian taival kisoissa on puolestaan ollut lähes päinvastainen. Joukkue on pelannut näyttävää jalkapalloa ja voittanut Kreikan 3-0 sekä Norsunluurannikon 2-1. Päävalmentaja Jose Pekerman saattaa kierrättää pelaajistoaan tiistaina. Kehiin saattavat nousta muun muassa Adrian Ramos tai Jackson Martinez.
Japani ja Kolumbia kohtaavat tiistain iltaottelussa klo 23.
LUE MYÖS:
- Viaplay esittää jokaisen testipäivän kokonaisuudessaan
- Arsenal jatkaa tuplajahtia
- FA Cupissa tärähti jälleen yllätys – alasarjajoukkue pudotti Valioliigajoukkueen
- Bahrainin testit päätökseen – Valtteri Bottaksella vaikea päätöspäivä
- Valtteri Bottas säväytti F1-testeissä
- F1-testit pyörähtivät käyntiin Bahrainissa – Valtteri Bottas pääsi vauhtiin
- Viaplayn dokumenttisarja ”Max Verstappen – New Ground” katsottavissa yksinoikeudella
- F1-testit jatkuvat Bahrainissa keskiviikkona
- Arsenal jatkaa kärjessä – Manchester City huippuottelun voittoon
- Oliver Lindell oli kiinni turnausvoitossa – uran paras sijoitus
- Peter Ahola valaisee mitä tekee joukkueen GM
- Ihana nainen rannalla! Kerttu Niskanen esittelee treenattua bikinikroppaansa – katso kuvat
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Meininki kuin Salatuissa elämissä! – Seiska: Suomalainen NHL-tähti iski exänsä isosiskon!
- HJK sai pistetilinsä auki Eurooppa-liigassa
- Hyi! Nolo kuva NHL-tähti Jesse Puljujärvestä leviää somessa – ”Iljettävää”
- Koskettava video edesmenneestä SM-liigatähdestä – yritti selviytyä yksin
- 555 237 619 euroa neljässä vuodessa – ajaako Lionel Messi Barcelonan konkurssin partaalle?
- Barcelona raivoissaan – ”PSG:n julkinen kiinnostus Messiin on epäkunnioittavaa”