HJK sarjakärkeen – koronasääntö satoi taas Klubin laariin
Viisi sallittua vaihtoa esiteltiin, kun koronan aikana jatkettiin sarjoja eri puolilla maailmaa. Nyt osa sarjoista on jo viidestä vaihdosta luopunut, kuten Englannin Valioliiga, mutta useimmissa sääntö on yhä voimassa.
Jos valmentajilta kysytään, viiden vaihdon mahdollisuus on varmasti tullut jäädäkseen. Myös niiltä valmentajilta, joilla ei ole samanlaista vaihtopenkkiluksusta heittää kehiin kuten Suomessa HJK:lla.
Vaihdot käänsivät Veikkausliigan ottelun HJK-Ilves. Klubi teki ratkaisevan triplavaihdon toisella jaksolla ja painoi pelitapahtumat väkisin Ilveksen maalille. Ensin tasoitukseen ja sitten ohi. Kummankin Klubin osuman teki tällä kertaa penkillä aloittanut Jair.
Voitto oli HJK:lle kauden viides. Jokainen voitoista on tullut yhden maalin erolla: neljä kertaa lukemin 1-0 ja nyt 2-1. Näissä otteluissa HJK on tehnyt kuusi maalia, joista viisi on laukonut vaihdosta kentälle tullut pelaaja. Nämä viisi maalia ovat myös kaikki syntyneet toisella jaksolla. Ei ole siis ole kovin hankala tehdä johtopäätös siitä, että HJK pystyy muuttamaan pelin luonteen ja temmon nimenomaan huippulaadukkaan vaihtopenkin avulla.
Hyvänä esimerkkinä käy jo mainittu triplavaihto: kentältä tulivat pois Atom, Nassim Boujellab ja Santeri Hostikka. Tilalle Jair, Anthony Olysanya ja Fabian Serrarens. Jo aikaisemmin Pyry Soiri oli vaihdettu Muriloon, joka lopulta syötti HJK:n voittomaalin.
Tämä kaikki kertoo HJK:n materiaalin laajuudesta, tasosta ja myös valmennuksen reagointikyvystä. Laatumiehiä on kentälle ja penkille, mutta ainakin tähän mennessä vaihdot ovat onnistuneet koko kauden ajan jotakuinkin nappiin tuloksellisesti.
HJK nousi samalla Veikkausliigan kärkeen, kun KuPS jäi tasapeliin IFK Mariehamnin vieraana. Klubi johtaa sarjaa nyt kahdella pisteellä, mutta KuPS:illa on ottelu vähemmän pelattuna. Joka tapauksessa näyttää vahvasti siltä, että kaksikko on menossa omia polkujaan, tosin Honka on hyvin vanavedessä.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Nastat vai kitkat? Lumisade pilaamassa F1-testit – ruotsalaiskuskilta hauska reaktio
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- Aleksander Barkov johti Floridan huimaa nousua: “Meillä kävi vähän tuuriakin”
- Stadin kovin jätkä joutui kiekkodiktaattorin hampaisiin: ”Ei ollut munaa sanoa”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”
- Ässissä vakuuttanut tehopuolustaja sai kutsun Leijonien MM-leiritykseen