HJK-puolustaja ihmetteli latvialaisten taktiikkaa: ”Se oli yllättävää”
Kuva: Getty Images
HJK nappasi 1-0 rutiinivoiton latvialaisesta FK Ventspilsistä Sonera stadiumilla ja jatkoi yhteismaalein 4-1 Champions Leaguen 3.karsintakierrokselle. Paikalle oli saapunut reilut kuusi ja puoli tuhatta katsojaa, jotka saivat todistaa varsin laimean jalkapallo-ottelun. Samaa mieltä oli myös HJK:n puolustaja Gideon Baah, joka ahkeroi ottelussa täydet minuutit.
– Ei ollut kauhean erikoinen peli. He tekivät ensimmäisessä osassa virheitä ja tulivat nyt hyvin valmiina meitä vastaan ja siksi olimme vaikeuksissa ensimmäisellä puoliajalla. He olivat todella kurinalaisia, joten meidän ei auttanut olla kuin kärsivällisiä, Baah kertasi Arvokisat-sivustolle.
Ventspilsin prässi ei koko ottelun aikana ollut korkealla, joka mahdollisti HJK:n harmittoman pallottelun alakerrassa ja keskikentällä.
– Se oli yllättävää. Luulimme, että he ottavat varsinkin tappioasemassa ylhäältä kiinni, mutta he olivat todella alhaalla. Meidän ei auttanut muuta kuin pitää palloa ja odottaa paikkojen syntyä, ghanalainen hämmästelee.
Baah ei osannut sanoa, oliko Latvian hallitseva mestari pahempi vastus kuin esimerkiksi FC Lahti.
– He olivat ihan hyvätasoinen joukkue, mutta on vaikeaa verrata heitä Veikkausliiga-joukkueisiin, koska nämä pelit eroavat niistä peleistä niin paljon. Ventspils oli kurinalainen joukkue ja he antoivat hyvän vastuksen, Baah vastaa kohteliaasti.
Vasempana pakkina pelanneen 23-vuotiaan tähtihetki ottelussa oli Mike Havenaarin maalin johtanut kaukaa lähtenyt nappikeskitys.
– Näin Demban (Savage) ja Miken maalilla ja päätin pistää pallon sinne. Puolustajana voi olla maalisyötöstä aina iloinen, ghanalainen kertoo hymyillen.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- Aleksander Barkov johti Floridan huimaa nousua: “Meillä kävi vähän tuuriakin”
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Stadin kovin jätkä joutui kiekkodiktaattorin hampaisiin: ”Ei ollut munaa sanoa”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”
- Ässissä vakuuttanut tehopuolustaja sai kutsun Leijonien MM-leiritykseen