FC Lahti solmi sopimuksen nuoren lupauksen kanssa
FC Lahti on tehnyt sopimuksen hyökkääjä Pyry Lampisen kanssa. 16-vuotias pelaaja on 176 senttiä pitkä ja painaa 76 kiloa. Lampinen on lahtelaisen jalkapallokoulun kasvatti ja ensimmäinen liigasopimuksen saanut FC Lahti United -toiminnassa mukana ollut pelaaja.
Lampinen on pelannut tällä kaudella FC Kuusysin paidassa Kolmosta ja B-nuorten SM-sarjaa. Kolmosessa syntyi neljässä pelissä yksi maali, junioreissa pelejä kertyi 24 ja maaleja 11.
Lampinen on sopimuksestaan innoissaan.
– Sopimuksesta on tietysti todella hyvät fiilikset. Hyvillä fiiliksillä lähden treeneihin. Minulla on hyvä laukaus. Myös syöttötaitoni on todella hyvä. Pelikäsitykseni luen myös vahvuudekseni. Odotan tietysti Veikkausliiga-debyyttiä ja miesten pelejä alle ja sitä, että kehityn pelaajana, Lampinen kertoo.
Lahden päävalmetaja Sami Ristilä on sopimuksesta myös mielissään.
– Lampinen on erittäin määrätietoinen pelaaja, joka tietää haluavansa ammattilaiseksi. Hän on monipuolinen hyökkäyspään pelaaja ja luontainen kymppipaikalla. Lampisen vahvuuksia ovat juoksuvoima ja viimeistelykyky. Hänestä huomaa, että hän on täällä kehittyäkseen, ei aistimassa tunnelmaa, Ristilä kehuu.
LUE MYÖS:
- Viaplay esittää jokaisen testipäivän kokonaisuudessaan
- Arsenal jatkaa tuplajahtia
- FA Cupissa tärähti jälleen yllätys – alasarjajoukkue pudotti Valioliigajoukkueen
- Bahrainin testit päätökseen – Valtteri Bottaksella vaikea päätöspäivä
- Valtteri Bottas säväytti F1-testeissä
- F1-testit pyörähtivät käyntiin Bahrainissa – Valtteri Bottas pääsi vauhtiin
- Viaplayn dokumenttisarja ”Max Verstappen – New Ground” katsottavissa yksinoikeudella
- F1-testit jatkuvat Bahrainissa keskiviikkona
- Arsenal jatkaa kärjessä – Manchester City huippuottelun voittoon
- Oliver Lindell oli kiinni turnausvoitossa – uran paras sijoitus