Suomen A-maajoukkueessa 49 ottelua vuosina 2000-2010 pelannut Toni Kallio piti Cristiano Ronaldon kurissa ja nuhteessa, kun Englannin nykyisen päävalmentajan Roy Hodgsonin johtama Suomi kohtasi Portugalin Helsingin Olympiastadionilla 1-1 lopputulokseen päättyneessä MM-karsintaottelussa syyskuussa 2006.

– Avainasia on, että hänen kanssaan ei pidä joutua yksi vastaan yksi-tilanteeseen. Siinä tarvitaan koko ajan hyvä tuki keskikentältä tai topparilta. Oikea sijoittuminen on myös elintärkeää. Jos jätät selustaasi tilaa, hän juoksee sinne. Jos taas valut liikaa, hän pyytää pallon jalkaan ja haastaa, Kallio sanoo.

– Pitää kuitenkin muistaa, että Ronaldo on kehittynyt huikeasti vuodesta 2006. Hän on vielä silloista kokonaisvaltaisempi ja monipuolisempi yksilö tänä päivänä, ja siten entistä vaikeampi pidettävä, hän jatkaa.

Portugali avaa tänään MM-turnauksensa, kun se kohtaa kello 19.00 Suomen aikaa Saksan. Huolimatta siitä, että Portugalilla on riveissään yksi ylivoimainen yksilö, Kallio uskoo Saksan vievän illan ottelussa voiton.

– Tiedossa on tasaväkinen kamppailu, mutta Saksa on niin rutinoitunut joukkue, että se jyrää väkisin voittoon. Sanotaan, että lopputulos on 2-1 Saksalle, ja voittomaali tulee erikoistilanteesta, Kallio sanoo