Alppihiihtolegenda kyynelissä pronssin jälkeen: ”Haluaisin jatkaa ikuisesti, mutta en voi”

USA:n Lindsey Vonnista tuli keskiviikkona vanhin alppihiihdossa olympiamitalin voittanut nainen, mutta hiukan karvas maku pronssimitalista jäi olympiavoiton jäätyä vajaan puolen sekunnin päähän.
33-vuotias Vonn on voittanut peräti 81 maailmancupin osakilpailua, vaikka on joutunut taistelemaan pitkään loukkaantumisten kanssa. Amerikkalainen totesi, että Pyeongchangin syöksy oli mitä luultavimmin hänen viimeinen laskunsa olympialaisissa.
– Toivoisin että voisin jatkaa laskemista ja toivoisin, ettei kehooni sattuisi niin paljon kuin nyt sattuu, Vonn sanoi BBC Sportille.
– On vaikea sulattaa sitä että tämä oli viimeinen kisani olympialaisissa. Haluaisin todella jatkaa kilpailemista ikuisesti, mutta en voi.
Kultamitali jäi saamatta, mutta Vonn oli tyytyväinen että sen vei nimenomaan italialainen Sofia Goggia. Kaksikko oli kumpikin poissa Sotshin olympialaisista loukkaantumisten takia.
– Jos jonkun pitää voittaa minut, olen iloinen että se on hän, sillä hän on tehnyt älyttömästi töitä.
– Kävimme kahvilla ja hän kysyi minulta miten käsittelen paineita ja odotuksia ja se luultavasti auttoi häntä. Olen kuitenkin iloinen että tein niin – se on urheiluhenkeä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Edmonton vei NHL:n avausfinaalin
- Ilves sai paikan Eurooppa-liigan karsinnoissa
- Aleksander Barkov voitti kaksi arvostettua palkintoa
- Oscar Piastri vankisti johtoaan MM-sarjassa
- Oscar Piastri paalulle
- Rallicross mukaan Viaplayn urheilutarjontaan
- Kasperi Kapanen sinetöi Edmontonin finaalipaikan
- Florida jyräsi finaaliin