Alexei Eremenko sai potkut Jarosta!
Kuva: Juha Tamminen
FF Jaron pitkäaikainen päävalmentaja Alexei Eremenko on saanut potkut, seura kertoo sivuillaan.
Eremenkon kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen on Ab Liga Jaro Oy:n hallitus päättänyt kokouksessaan 9.6.2016 vapauttaa Eremenkon päävalmentajan tehtävistään. Syynä päätökseen Jaron verkkosivujen mukaan on, että odotetut urheilulliset tulokset eivät ole toteutuneet, minkä vuoksi on kaikkien osapuolten eduksi, että muutos tapahtuu.
Jaro kertoo kiittävänsä 52-vuotiasta Eremenkoa monivuotisesta ja kehittävästä yhteistyöstä sekä toivottaa menestystä tuleviin haasteisiin. Eremenko valmensi pietarsaarelaisseuraa vuodesta 2009 lähtien yhtäjaksoisesti tähän päivään.
Niklas Vidjeskog on 10.6.2016 alkaen nimitetty vt. valmentajaksi. Nimitys on voimassa siihen asti, että sopimus pysyvästä ratkaisusta on tehty. Tämän järjestelyn avulla Vidjeskog haluaa auttaa Jaroa tutkimaan myös muita pitkäkestoisia ratkaisuja.
Koska Vidjeskog on tällä hetkellä pitkällä ulkomaanmatkalla, ei hän ehdi kotiin ennen sunnuntain Grankulla IFK-ottelua. Tässä ottelussa hänen sijaisenaan toimii Niklas Storbacka.
Täysin tyhjän päälle Eremenko ei valmennuksellisesti jää. Hän toimii edelleen Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajana.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Nastat vai kitkat? Lumisade pilaamassa F1-testit – ruotsalaiskuskilta hauska reaktio
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- Aleksander Barkov johti Floridan huimaa nousua: “Meillä kävi vähän tuuriakin”
- Siirry syrjään, Lindsey Vonn! – Talvilajien kaunotar, 21, poseerasi täysin alastomana – ”Mahtava perä!”
- Stadin kovin jätkä joutui kiekkodiktaattorin hampaisiin: ”Ei ollut munaa sanoa”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”