Viestisankari Charlotte Kalla: ”Tunsin itseni maailman parhaaksi”
Kuva: Getty Images
Hurjalla ankkuriosuudellaan Ruotsin naisten viestikultaan nostanut Charlotte Kalla miltei lensi viisikilometrisen ja päätti osuutensa huikeaan loppukiriin.
Kalla lähti ankkuriosuudelle 25 sekuntia Suomen Krista Lähteenmäen jäljessä ja yli 20 sekuntia myös Saksan Denise Herrmannin jälkeen. Ero kutistui kuitenkin vääjäämättä, kunnes Kalla saavutti kaksikon stadionalueelle saavuttaessa.
– Yritin aloittaa mahdollisimman kontrolloidusti ja tehdä järkeviä päätöksiä matkan varrella. Sain kuulla valmentajilta olevani maailman paras ja se antoi uskoa. Tunsin itseni tosiaan maailman parhaaksi, Kalla kertoi SVT:lle.
Viimeisessä nousussa Lähteenmäen ja Herrmannin kantaan nousseella Kallalla oli takaa-ajonsa jälkeen vielä voimia loppukiriin. Loppusuoralle hän pääsi kääntymään sisäkaarteen puolella ja paineli karkuun.
– Juuri ennen stadionia pääsin imuun ja sain siitä hyvän vauhdin. Oli todella fantastista päästä ylittämään maalilinja ensimmäisenä.
Ruotsin päävalmentaja Rikard Grip myönsi, ettei ankkuriosuudelle lähdettäessä uskonut Kallan pystyvän enää nousemaan kultataistoon.
– Tämä on liian hyvää ollakseen totta, hehkutti Grip.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- McLaren-kuski yllättäen toiseen F1-talliin kesken kauden?
- Megatähti Aleksander Ovetshkinille vastuuta
- Arsenalin ex-topparilta selkeä viesti – näiden kahden tähden pitäisi lähteä
- Hollanti puolivälieriin viime hetken osumalla
- Iivo ja Kerttu Niskanen jäivät kauas kärjestä – ”Vähän vaikeampi päivä”
- Komarov hyökkää Leijonien ykkösketjussa – katso kentälliset
- Maailman arvokkaimmat jalkapalloilijat listattiin – Cristiano Ronaldo ei mahtunut edes 20 parhaan joukkoon
- Ranska ja Kanada 1-1 tasatilanteessa
- Ruotsi pitää oven auki NHL-pelaajille