Venäjä ja Etelä-Korea pelasivat tasan – Venäläisvahdille karmea moka
Kuva: Getty Images
Ensimmäisen kierroksen viimeisessä ottelussa Venäjä ja Etelä-Korea pelasivat 1-1 tasapelin.
Ottelu oli alusta alkaen todella tylsää eikä ensimmäisellä puoliajalla nähty erityisen hyviä tilanteita. Varsinkin Etelä-Korea pelasi hyvin varovaisesti ja prässäsi vasta, kun Venäjä oli ylittänyt keskiviivan. Etelä-Korea pyrki hyökkäyksiin nopeilla vastaiskuilla avausjaksolla. Bayer Leverkusenin keskikenttämies Son Heung-min pääsi loistavalle maalipaikalle, mutta laukaus epäonnistui täysin. Venäjän paras tilanne avausjaksolla syntyi vapaapotkusta, kun puolustaja Sergei Ignashevits laukoi kolmestakymmenestä metristä melkoisen pommin, jonka Etelä-Korean maalivahti Jung Sung-ryong kuitenkin sai torjuttua.
Venäjä aloitti toisen jakson erittäin hyvin ja joukkueen kapteeni Vasili Berezutski oli vielä venäläiset 1-0 johtoon kulmapotkusta. Hänen puskunsa meni kuitenkin aivan tolpan vierestä ohi. Pelin edetessä Fabio Capellon valmentama Venäjä alkoi vetäytyä ja Etelä-Korea otti pallonhallinnan. Ottelun avausmaali syntyi 68. peliminuutin kohdalla, kun Lee Keun-honin harmiton kaukolaukaus luiskahti Igor Akinfejevin käsistä Venäjän maaliin. Venäjä nousi kuitenkin tasoihin noin viisi minuuttia myöhemmin Aleksandr Kerzhakovin maalilla.
Venäjä kohtaa seuraavassa ottelussaan Belgian ja Etelä-Korean vastaan asettuu Algeria. Molemmat ottelut pelataan ensi sunnuntaina.
LUE MYÖS:
- Viaplay esittää jokaisen testipäivän kokonaisuudessaan
- Arsenal jatkaa tuplajahtia
- FA Cupissa tärähti jälleen yllätys – alasarjajoukkue pudotti Valioliigajoukkueen
- Bahrainin testit päätökseen – Valtteri Bottaksella vaikea päätöspäivä
- Valtteri Bottas säväytti F1-testeissä
- F1-testit pyörähtivät käyntiin Bahrainissa – Valtteri Bottas pääsi vauhtiin
- Viaplayn dokumenttisarja ”Max Verstappen – New Ground” katsottavissa yksinoikeudella
- F1-testit jatkuvat Bahrainissa keskiviikkona
- Arsenal jatkaa kärjessä – Manchester City huippuottelun voittoon
- Oliver Lindell oli kiinni turnausvoitossa – uran paras sijoitus
- Peter Ahola valaisee mitä tekee joukkueen GM
- Ihana nainen rannalla! Kerttu Niskanen esittelee treenattua bikinikroppaansa – katso kuvat
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Meininki kuin Salatuissa elämissä! – Seiska: Suomalainen NHL-tähti iski exänsä isosiskon!
- HJK sai pistetilinsä auki Eurooppa-liigassa
- Hyi! Nolo kuva NHL-tähti Jesse Puljujärvestä leviää somessa – ”Iljettävää”
- Koskettava video edesmenneestä SM-liigatähdestä – yritti selviytyä yksin
- 555 237 619 euroa neljässä vuodessa – ajaako Lionel Messi Barcelonan konkurssin partaalle?
- Barcelona raivoissaan – ”PSG:n julkinen kiinnostus Messiin on epäkunnioittavaa”