Vaihtomies iski Portugalin tasoihin viime hetken maalilla
Kuva: Getty Images
USA:n ja Portugalin välinen kamppailu päättyi tasalukemiin 2-2. Vaihdosta kentälle tullut Silvestre Varela pelasti Portugalin juuri ennen ottelun loppua.
Nani iski Portugalin 1-0 johtoon ottelun ensimmäisestä tilanteesta 5. peliminuutin kohdalla. USA pääsi ensimmäisen kerran Portugalin maalille kun ottelua oli pelattu kymmenen minuuttia. Ensimmäisellä puoliajalla ei monia tilanteita nähty ja peli oli todella hidasta ajoittain. USA:lta Michael Bradley ja Fabian Johnson sekä Portugalin Cristiano Ronaldo ja Nani kokeilivat kaikki kertaalleen kauemmalta etäisyydeltä, mutta tuloksetta.
Toinen jakso alkoi hitaasti. Michael Bradley oli lähellä tasoitusosumaa, mutta Ricardo Costa pelasti maaliviivalta viime hetkellä Portugalin takaiskulta 55. minuutilla. Jermaine Jones tasoitti kuitenkin noin kymmenen minuuttia Bradleyn avopaikkaa myöhemmin. Otteluun tuli vauhtia USA:n tasoitusmaalin jälkeen. Clint Dempsey ohjasi pallon vatsallaan maaliin 81. minuutilla ja vei USA:n ottelussa johtoon. Portugali onnistui kuitenkin pitämään jatkohaaveensa elossa, kun se tasoitti ottelun Silvestre Varelan maalilla puoli minuuttia ennen loppuvihellystä.
Portugali on ennen viimeistä kierrosta lohkon viimeisellä sijalla tasapisteissä Ghanan kanssa. Jatkopaikkaa varten portugalilaisten on voitettava Ghana selkein lukemin. Sekään ei kuitenkaan riitä, vaan USA:n on myös hävittävä Saksalle suurin lukemin. USA:n ja Saksan kohtaaminen ratkaisee lohkovoittajan. Tällä hetkellä maat ovat tasapisteissä neljällä pisteellä. Saksa johtaa lohkoa maalierolla.
LUE MYÖS:
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Leijonat finaaliin – Kanada kaatui mahtiesityksellä
- PSG uusi mestaruutensa
- Sveitsi palautti Norjan maan pinnalle
- Tiesitkö: Jari Litmanen ei ole aina pelannut numerolla 10 – mitä muita numeroita hän käytti?
- 80 miljoonan floppi saa väistyä – Chelsealle huippuhankinta: ”Unelmani käy toteen”
- Arsenal ja Liverpool jäivät nuolemaan näppejään – Saksan maajoukkuetähti PSG-paitaan
- Ferrari yllätti kilpailijatallin – ”Putoamme tuolilta”
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Italialaislehti paljastaa: Niklas Moisander kuittaa puoli miljoonaa euroa enemmän kuin Perparim Hetemaj!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Vatsatauti vaivaa Bayern-tähteä – Saksan maalivahti Manuel Neuer sivuun Italia-ottelusta
- Bäckström hajosi, Washington murtui
- Chris Froome jälleen väkivahvan Sky:n ässänä Tour de Franceen