Tim Sparv: ”Joukkueet voittavat turnauksia”

Tim Sparvin asiantunteva veikkaus mestarista piti kutinsa, kun Saksa juhli lopulta Rio de Janeirossa maailmanmestaruutta. Sparvin mielestä Saksa vei hienot kisat ansaitusti nimiinsä.
Sparvin mukaan Argentiinalla oli ottelussa paremmat paikat, mutta lopulta oikea joukkue voitti.
– Saksa hallitsi aika hyvin, mutta Argentiinalla oli enemmän sellaisia selviä maalipaikkoja. Argentiina oli vastaiskuissa tosi vaarallinen. Hummelsilla ja Höwedesiltlä eivät joka kerta jalat riittäneet ja siinä tuli pari läheltä piti -tilannetta. Argentiina pelasi hyvin ja teki Saksan pelin vaikeaksi.
– Voitto meni kuitenkin oikeaan osoitteeseen. Saksa pelasi hyvän turnauksen ja paransivat koko ajan turnauksen edetessä. He pelasivat erinomaiset kaksi viimeistä ottelua, Sparv kehuu mestarijoukkuetta.
Argentiinan joukkue kulminoitui pitkälti Lionel Messiin, kun taas Saksa loisti joukkueena. Finaalissakin nimenomaan joukkuepeli nousi isoon rooliin.
– Joukkueet voittavat turnauksia ja Saksa näytti sen. Boateng oli finaalissa tosi hyvä ja keskikentällä sitten Schweinsteiger ja Kroos olivat vahvoja. Sitten hyökkäyksessä on pari maalintekijää, Sparv pohtii Saksan aseita finaalissa.
Kokonaisuudessaan Sparv nautti kuukauden ajan näkemästään.
– Maalirikkaat kisat ja näimme hyvää hyökkäävää jalkapalloa. Nämä olivat isoa jalkapallojuhlaa ja jos näitä vertaa Etelä-Afrikan kisoihin, niin nämä olivat askel eteenpäin.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Huuhkajien hyökkääjä avasi maalitilinsä Bundesliigassa
- Suomen talvijoukkueet viikonlopun maailmancupiin valittu – Iivo Niskanen tekee paluun
- Juuse Saros palasi taas tasolleen – vei NHL:n suomalaiskohtaamisen nimiinsä
- Sebastian Ahon sihti kohdillaan – Dallasin suomalaiset syöttöpuuhissa
- Suomalaishiihtäjät kaukana kärjestä Jällivaarassa
- Mikael Granlund tehopäällä – Patrik Laine osui
- Talvi yllätti HJK:n Konferenssiliigan ottelussa – HJK menetti kahden maalin johtoaseman
- Aleksander Barkov pyssytti itsensä harvalukuiseen seuraan
- Sebastian Aho tehokkaana – Jesperi Kotkaniemi ratkaisi
- Suomen joukkueet viikonlopun talvilajien MM-osakilpailuihin valittu – konkari mukana