Tappara-luotsi hehkuttaa CHL-pelin alla: ”Ensimmäistä kertaa koko kaudella se tilanne”

Tapparan ja Red Bull Münchenin välieräkoitos Champions Hockey Leaguessa on kokenut koronapandemian vuoksi takaiskuja, mutta tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että finaalipaikka pystytään ratkaisemaan tiistaina 1. helmikuuta Tampereella.
– Kyllä tätä peliä on odotettu. Pari kertaa olemme joutuneet jo pettymään, kun peliä ei pystytty pelaamaan. Harmi vaan se, että yleisöä ei pääse paikan päälle, mutta toivottavasti mahdollisimman moni kannustaa telkkarin välityksellä, Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola pohtii CHL:n tiedotteessa.
Tapparan edellisestä ottelusta Liigassa on aikaa lähes kaksi viikkoa.
– Seitsemän päivää olimme kokonaan poissa hallilta, mutta sitten taas palattiin työpaikalle. Nyt on juuri tällä hetkellä ensimmäistä kertaa koko kaudella se tilanne, että kaikki pelaajat ovat käytettävissä. Katsotaan sitten tiistaina, mikä on sen hetken tilanne, Tapola sanoo.
Tiistain ottelun voittaja kohtaa Champions Hockey Leaguen finaalissa ruotsalaisen Röglen. Kauden huipennus pelataan tiistaina 1. maaliskuuta. Tapola tietää, että finaalipaikka ei helpolla irtoa.
– Münchenin vahvuus on kamppailupelaamisessa. Heillä on todella kokenut ja rutinoitunut joukkue, joka on vahvimmillaan tällaisissa paikoissa, Tapola alleviivaa.
Lähde: CHL:n tiedote
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomalaisjoukkueilla surkea startti europeleihin
- F1:ssä pamahti uutispommi – Red Bull -pomolle kenkää
- NHL:n runkosarjaan enemmän pelejä
- Niclas Grönholm toiseksi Ruotsin vesikisassa
- Lando Norris kotikisan voittoon – Silverstonessa draamaa ja yllätyksiä
- Max Verstappen tykitti paalulle
- McLarenit ja Ferrarit kovimmassa vauhdissa Silverstonessa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa