Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on myöntänyt 65 talvilajien urheilijalle yhteensä 635 000 euroa verottomina urheilija-apurahoina. Suuren urheilija-apurahan 20 000 euroa saa 15 urheilijaa, 10 000 euron apurahan saa 17 ja 5 000 euron apurahan 33 urheilijaa.

Apurahaa myönnettäessä ministeriö on arvioinut urheilijoiden kahden viimeisimmän kauden tuloksia lajien sisällä sekä apurahamyöntöjen tasapuolisuutta kesä- ja talvilajien kesken. Joukkuelajien apurahamyönnössä on painotettu joukkueiden valmistautumista tuleviin olympialaisiin.

– Apurahojen saajissa on nyt mukana entistä enemmän nuoria ja joukkuelajien urheilijoita, sanoo ministeri Grahn-Laasonen Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteessa.

Kun viime vuonna 5000 euron apurahan sai 19 nuorta ja joukkuelajien urheilijaa, nyt saajia on 33.

– Tuleva kausi aloittaa talvilajien arvokisaputken. Me suomalaiset saamme paraatipaikalta seurata tätä, sillä ensi vuonna meillä järjestetään sekä Lahden MM-hiihdot että taitoluistelun MM-kisat.

Apurahan tavoitteena on taata urheilijalle taloudellinen perusturva ammattimaista harjoittelua ja valmentautumista varten. Verovapaat urheilija-apurahat myönnetään veikkausvoittovaroista.

Verottomia urheilija-apurahoja on myönnetty vuodesta 1995 lähtien. Esityksen apurahojen saajista tekee Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö.

Suuri apuraha (20 000 euroa):

Heikkinen Matti, Herola Ilkka, Kyllönen Anne, Mäkäräinen Kaisa, Niskanen Kerttu, Piiroinen Peetu, Poutala Mika, Pärmäkoski Krista, Rukajärvi Enni, Saarinen Aino-Kaisa, Suur-Hamari Matti, Tonteri Roope, Tuomisto Ilkka, Jauhojärvi Sami, Niskanen Iivo.

Pieni apuraha (10 000 euroa):

Hakola Ristomatti, Asikainen Lauri, Jylhä Martti, Koskela Pekka, Kykkänen Julia, Lehtonen Lari, Mononen Laura, Laukkanen Mari, Partanen Jussiville, Paumola Ville, Romar Andréas, Roponen Riitta-Liisa, Salonen Jimi, Sandell Marcus, Strandvall Matias, Torsti Samu, Törn Cecilia.

Nuoren sekä joukkueurheilijoiden apuraha (5 000 euroa):

Ahonen Janne, Hakunti Kasper, Hiirikoski Jenni, Hirvonen Eero, Honkanen Riikka, Härtull Anders, Ikola Henna, Järvilehto Kalle, Jäämies Pauli, Kangas Joona, Kanninen Topi, Kauste Aku, Kauste Oona, Kiiveri Santeri, Kytösaho Niko, Larinto Ville, Lindfors Viveca, Mutru Leevi, Määttä Jarkko, Patja Aleksi, Penttala Jussi, Penttala Olli, Pirinen Juuso, Pitko Janne, Pyy Sini, Risku Elina, Räisänen Otso, Saarinen Jenni, Savolainen Ronja, Säkkinen Sami, Säkkinen Sara, Virkki Miika, Välilä Riikka.

Lähde: Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote.