Suomen entinen runkopelaaja sympatisoi MM-kisojen välieräjoukkuetta: ”Tulee olemaan aina lähellä sydäntä”
Kuva: Getty Images
Suomen jalkapallomaajoukkueen entinen luottotoppari Hannu Tihinen on seurannut iloisin mielin Belgian vahvaa virettä jalkapallon MM-kisoissa Venäjällä.
Belgia on selviytynyt turnauksessa välierään. Se kohtaa tiistai-illan huippuottelussa Ranskan kello 21 alkaen.
Belgian pääseminen kisojen neljän parhaan joukkoon on Palloliiton pelaajakehityspäällikkönä nykyisin toimivalle Tihiselle kaikkea muuta kuin yllätys.
– Jo ennen kisoja ennustin, että Belgia tulisi pärjäämään. Toki moni muu on varmasti ennustanut ihan samaa. Ja myös ennen edellisiä EM-kisoja ja myös MM-kisoja, ja on ollut hienoa katsoa, että he ovat alkaneet lunastaa niitä lupauksia, mitä heiltä on odotettu, 76 pelissä Suomen A-maajoukkueessa tahkonnut Tihinen sanoi Viafreen haastattelussa.
Belgian Tihiseltä saamisella sympatioille on syynsä. Tihinen pelasi maassa neljä vuotta suurseura Anderlechtin paidassa.
– Tietysti, kun neljä vuotta sai viettää aikaa Brysselissä 2002-2006, ja kaksi vanhempaa poikaa ovat syntyneet Brysselissä, niin se maajoukkue tulee olemaan aina lähellä sydäntä.
UEFA Nations League ja EM-karsinnat näkyvät ensi syksystä alkaen Viasatilla ja Viaplayssa. Kaikki Huuhkajien ottelut ovat myös vapaasti katsottavissa Viafreessä.
LUE MYÖS:
- Viaplay esittää jokaisen testipäivän kokonaisuudessaan
- Arsenal jatkaa tuplajahtia
- FA Cupissa tärähti jälleen yllätys – alasarjajoukkue pudotti Valioliigajoukkueen
- Bahrainin testit päätökseen – Valtteri Bottaksella vaikea päätöspäivä
- Valtteri Bottas säväytti F1-testeissä
- F1-testit pyörähtivät käyntiin Bahrainissa – Valtteri Bottas pääsi vauhtiin
- Viaplayn dokumenttisarja ”Max Verstappen – New Ground” katsottavissa yksinoikeudella
- F1-testit jatkuvat Bahrainissa keskiviikkona
- Arsenal jatkaa kärjessä – Manchester City huippuottelun voittoon
- Oliver Lindell oli kiinni turnausvoitossa – uran paras sijoitus
- Peter Ahola valaisee mitä tekee joukkueen GM
- Ihana nainen rannalla! Kerttu Niskanen esittelee treenattua bikinikroppaansa – katso kuvat
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Meininki kuin Salatuissa elämissä! – Seiska: Suomalainen NHL-tähti iski exänsä isosiskon!
- HJK sai pistetilinsä auki Eurooppa-liigassa
- Hyi! Nolo kuva NHL-tähti Jesse Puljujärvestä leviää somessa – ”Iljettävää”
- Koskettava video edesmenneestä SM-liigatähdestä – yritti selviytyä yksin
- 555 237 619 euroa neljässä vuodessa – ajaako Lionel Messi Barcelonan konkurssin partaalle?
- Barcelona raivoissaan – ”PSG:n julkinen kiinnostus Messiin on epäkunnioittavaa”