Interin ja HJK:n välisen Suomen cupin finaalin pelipäivä on julkaistu. Näillä näkyminen cupin finaali pelataan 3. lokakuuta. Pelipaikkana on Turun Veritas, aiemmin sovitun mukaisesti eli finalistijoukkueilla ei ollut mitään tekemistä finaalipaikan kanssa.

Turku oli sovittu finaalipaikaksi jo ennen kauden alkua – alun perin Suomen Cupin finaali piti pelata jo toukokuun puolivälissä, mutta tunnetuista syistä se viivästyi. On mahdollista, että finaali siirtyy päivällä ilmoitetusta, jos Inter selviytyy Eurooppa-liigan play-offs -kierrokselle.

Moni puritanisti ottaa ilolla vastaan sen, että Suomen Cupin finaali pelataan syksyllä. Useimmat cup-mestaruudet on ratkaistu nimenomaan lokakuussa, tosin perinteiden mukaan kauden viimeisenä otteluna. Nyt Veikkausliiga jatkuu vielä reilusti cupin finaalin jälkeen, mutta silti moni perinteiden ystävä on iloinen linimentin tuoksuisen cup-finaalin paluusta. Samalla myös palataan entiseen siinä mielessä, että kaikki tulevan kauden eurocup-joukkueet ratkeavat vasta syksyllä. Nyt alkuperäisen suunnitelman mukaan ensi kauden yksi Eurooppa-liigan edustajista kaudelle 2021-22 pitkälle yli vuoden ennen koko kilpailun alkamista.

Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande kertoi perinteiden ystäville muitakin hyviä uutisia. Olympiastadionia kaavaillaan jatkossa Suomen cupin finaalipaikaksi – ihan niin kuin cupin perinteisiin kuuluu.

– Finaalia on viime vuosina kierrätetty eri paikkakunnilla ja tällä kaudella pelataan vielä aiemmin sovitun mukaisesti Turussa. Ensi vuodesta lähtien on tavoitteena siirtyä pelaamaan Olympiastadionille, Casagrande – cupin voittaja pelaajana itsekin – kertoo Palloliiton verkkosivuilla.