Veli-Matti ”Aku” Partanen voitti 30 kilometrin Suomen mestaruuden SE-ajalla 2.07.03 Espoon Leppävaarassa maantiekävelyn SM-kisoissa sunnuntaina.

Se oli toinen kerta viikon sisään, kun Partanen siirsi historiaan valmentajansa Valentin Konosen Suomen ennätyksen.

– Ehdottomasti urani paras kävely, Partanen hehkutti.

Keskiviikkona Partanen rikkoi Leppävaarassa Konosen ratakävelyn 5000 metrin SE:n. Sunnuntaina Partanen alitti hellesäässä Konosen vuonna 1998 Espanjassa kävelemän 30 kilometrin SE-ajan 2.07.37 kiihtyvävauhtisella, ja kaikinpuolisen onnistuneella kävelyllä. Partasen entinen ennätys oli 2.13.51.

– On vähän hämmentynyt olo. En osannut odottaa näin kovaa aikaa, Partanen totesi.

Valentin Konosen mukaan Partasen SE-aika kielii kunnon noususta.

– Kun kävelin oman SE-aikani 1998, olin saman vuoden EM-kisoissa 50 kilometrillä toinen. Se oli ihan ok aika. Tämä kertoo, että Akun taso on noussut, Konosen sanoi ja viittasi tason nousulle siihen, kun Partanen käveli kevättalvella 50 kilometrin ennätyksensä 3.44.43.

Lähde: Suomen Urheiluliiton tiedote.