Sebastian Sorsa: ”Draamaa oli”

HJK:n laitapakki Sebastian Sorsa oli väsynyt mutta tyytyväinen mies 2-1-voittoon päättyneen FK Rabotnicki ottelun jälkeen. Voitolla HJK eteni Champions Leaguen 3. karsintakierrokselle.
– Draamaa oli. Yleisö varmasti tykkäsi näkemästään. Se oli tiukka peli, Sorsa kertoo.
HJK päästi toisen puoliajan alkuun lahjamaalin. Sorsan mukaan joukkue ei kuitenkaan lannistunut.
– Maalin jälkeen tajusimme, että meidän pitää olla varovaisempia puolustuspäässä. Se oli lipsahdus, jolle ei voi mitään. Noita tulee välillä. Se kertoo kuitenkin meidän luonteesta, kun emme lannistuneet tuollaisen maalin jälkeen, Sorsa sanoo.
Sorsan mukaan voitto oli ansaittu.
– Olimme vähän niskan päällä koko ajan ja toisella puoliajalla meillä oli hyviä paikkoja. Jaksoimme tehdä duunia loppuun asti ja peli ratkesi meidän perustekemiseen.
Myös hellesää vaikutti pelaamiseen.
– Alussa se oli erittäin raskasta varsinkin kun juoksee omaa maalia kohti. Se on melkoinen shokki. Sitten kun siitä pääsee yli, se aina vähän paranee, Sorsa kertoo.
HJK kohtaa seuraavalla kierroksella kyproslaisen Apoelin.
– Ei olla ehditty sitä katsoa. Katsomme sitä sitten rauhassa, mutta varmasti he ovat hyvä joukkue sen tiedän, Sorsa sanoo.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Huuhkajien hyökkääjä avasi maalitilinsä Bundesliigassa
- Suomen talvijoukkueet viikonlopun maailmancupiin valittu – Iivo Niskanen tekee paluun
- Juuse Saros palasi taas tasolleen – vei NHL:n suomalaiskohtaamisen nimiinsä
- Sebastian Ahon sihti kohdillaan – Dallasin suomalaiset syöttöpuuhissa
- Suomalaishiihtäjät kaukana kärjestä Jällivaarassa
- Mikael Granlund tehopäällä – Patrik Laine osui
- Talvi yllätti HJK:n Konferenssiliigan ottelussa – HJK menetti kahden maalin johtoaseman
- Aleksander Barkov pyssytti itsensä harvalukuiseen seuraan
- Sebastian Aho tehokkaana – Jesperi Kotkaniemi ratkaisi
- Suomen joukkueet viikonlopun talvilajien MM-osakilpailuihin valittu – konkari mukana