Sanna Kämäräinen: ”Arvokisakultaa ja Suomen ennätys”

Kiekonheittäjä Sanna Kämäräinen valittiin Pekingin MM-kilpailuihin jo maaliskuussa, kun hän heitti Portugalin leirillä ennätyksensä 61,07. Kesällä limppu ei ole lentänyt vielä yli 60 metrin, miksi ei? Kämäräisen tulevaisuuden tavoitteet ovat kovat: hän aikoo voittaa arvokisakultaa ja rikkoa Ulla Lundholmin 32 vuotta vanha SE 67,02.

Olet heittänyt tänä kesänä 57 metrin päälle kymmenessä kilpailussa yhteensä 22 kertaa, mutta se kuuluisa 60-metrinen ei ole mennyt, miksi ei?

– Kesäkuuhun asti kisat menivät tasaisesti ja olin todella tyytyväinen, että pystyin heittämään minulle kovia lukua kv. kisoissa ja laittamaan kampoihin kovemmille heittäjille. Heinäkuussa odotin jo kunnollista tason nousua kisoissa, mitä ei tapahtunut. En voi olla kovin tyytyväinen, sillä tiedän pystyväni parempaan.

– Ei minulla ole vastausta, miksi en ole heittänyt 60 metriä kisoissa maaliskuun jälkeen. Enkä totta puhuen usko, että mikään vastausviritelmä olisi oikea, sillä niin moni asia vaikuttaa huipputulosten syntyyn. Minusta on ollut hienoa urheilla koko kesä ja välillä tuntuukin, että tulostuska on suurempi joillakin muilla.

Olet Pekingin tilaston 27:s, mutta finaalipaikkaan riitti edellisissä MM-kisoissa 60,14 ja sitä edellisissä 59,94, se lienee tavoitteena?

– Syksyllä asetetut tavoitteet MM-finaalipaikasta pitävät. Tällä hetkellä sen toteutuminen vaatii lähes täydellistä onnistumista, sillä kiekon taso on kivenkova maailmalla ja oma normaalitaso kisaheitoissa ei tällä hetkellä finaaliin riitä. Se on kuitenkin täysin mahdollista, sillä iso onnistuminen on ollut monta kertaa lähellä tänä kesänä ja olen ennenkin onnistunut parhaimpaani arvokisoissa.

Sinut valittiin Pekingiin jo maaliskuussa, kuinka paljon on pystytty tekemään kesä eri tavalla, kun ei ole ollut rajanrikkomispaineita?

– Kesän suunnittelu kilpailuineen ja treenijaksoinen oli helpompaa, koska ei tarvinnut jahdata rajaa. Toki tässä vaiheessa kesää suunnitelmissa oli jo useampi 61 metrin ylitys, sillä arvokisoihin on huomattavasti helpompi lähteä, jos olisi lähempänä kärkeä. Mutta tilanne on mikä on, ja koko ajan tehdään kovasti töitä, että heitot pitenevät Pekingissä.

Olet nyt 29-vuotias ja olet pystynyt kehittymään selkeästi vielä aikuisiällä, miksi näin?

– Minulla on selkeät syyt miksi urheilen. Niiden asioiden muistaminen pitää motivaation yllä ja liekin roihuamassa sisällä – ne laittavat minut antamaan parhaimpani joka päivä. Uskon vakaasti kovan työn tuottavan tulosta, mutta koskaan ei voi tietää minä vuonna kerätään minkäkin kokoinen sato. Oleellista on jaksaa jatkaa. Minä tiedän, että paras aikani on vielä edessä. Tavoitteenani on joskus voittaa arvokisakultaa ja heittää Suomen ennätys.

– Tein radikaaleja muutoksia ravintoon pari vuotta sitten. Puhdas ja laadukas ruoka & lisäravinteet ovat nostaneet energiatasot leveleille, joiden olemassaolosta en edes tiennyt, ja samalla palautuminen on tehokkaampaa mitä vaikka viisi vuotta sitten. Uskon, että jatkamalla tätä tietä saavutan seuraavan olympiadin aikana vielä suuremman kehitysharpan.

Mikä kohta, hetki / oivallus on ollut sinun urallasi se tärkein, mikä on johtanut huippu-urheilijaksi kasvamiseen?

– Muistan useita keskusteluja valmentajien tai muiden urheilijoiden kanssa, jotka ovat johtaneet ahaa-elämyksiin ja oivalluksiin, jotka ovat vieneet kohti huippu-urheilua. Yksi tärkeä hetki oli Barcelonassa 2010, kun katselin EM-finaalia katsomosta. Tein silloin päätöksen antaa itselleni kuusi vuotta aikaa selvittää, mihin minusta on. Ajattelin, että kuudessa vuodessa minun pitää olla jo vakiintunut yli 60 metrin heittäjä, tai homma saa olla. En kuitenkaan uskonut, että 60 metrin rajapyykin ensimmäiseen ylitykseen olisi mennyt näin kauan, mutta olen todella onnellinen tuosta illasta ja päätöksestä antaa kaikkeni huippu-urheilulle.

Olet kirjoittanut ihan julkisestikin valmentajien arvostuksesta. Se seikka mainitaan usein esim juhlapuheissa, mutta pitäisikö mielestäsi seurojen / liiton luoda jotakin uutta, että tämä arvostus näkyisi myös konkreettisesti?

– Valmentajille kunnollinen palkka työstään. Joko liitolta, seuroilta tai urheilijoilta. En ole varma riittääkö yhdelle huippuvalmentajalle riittävästi huippu-urheilijoita, jotka pystyisivät maksamaan valmennuksesta kunnon palkan. Juttelin saksalaisen huippuheittäjän kanssa, joka kertoi, ettei maksa valmentajalleen mitään, koska valtio maksaa valmentajalle palkan. Se on ihannetilanne molemmille osapuolille. Itselläni yksi suuri motivaatio tulojen lisäykseen on juuri se, että pystyisi maksamaan omalle valmentajalle enemmän.

Kerro vähän omasta valmentajastasi Anssi Mäkisestä ja siitä, miten teidän yhteistyönne toimii. Kuinka paljon olet itse mukana harjoittelun suunnittelussa?

– Anssi on analyyttinen ja suhtautuu valmentautumiseeni ammattimaisesti. Hän osaa pitää treeneissä hyvän meiningin yllä, mitä arvostan, sillä treenaamisen pitää olla myös hauskaa. Tärkein asia urheilija-valmentaja -parin toiminnassa on keskinäinen luottamus ja kommunikointi. Olen aktiivisesti mukana harjoittelun suunnittelussa, sillä vaikka yhteistyömme on kestänyt kohta kuusi vuotta ja Anssi on oppinut tuntemaan minua hyvin, niin silti itse olen ainut joka tietää tarkalleen, miltä mikäkin treeni tuntuu ja miten se puree. Urheilijan tuntemukset on ehdottoman tärkeää ottaa huomioon harjoittelun suunnittelussa ja toteutuksessa. Uskon, että tämä on ollut yksi iso syy mm. siihen että olen viime vuosina välttynyt isoilta loukkaantumisilta.

Millaisia tulevaisuuden haaveita / odotuksia sinulla on a) urheilijana b) siviilipuolella?

– Kehittyä urheilijana ja ihmisenä parhaaksi mahdolliseksi versioksi itsestäni. Toivon voivani olla hyvänä esimerkkinä nuorille ja muillekin siinä, miten kannattaa tavoitella omia unelmia ja tehdä asioita, joita oikeasti haluaa tehdä.

Lauri Hollo