Kaikkien aikojen Veikkausliigapelaaja, Valeri Popovits, tuli sattuman kautta Suomeen, mutta onneksi tuli. Olisi turhaa väitellä, onko Popovits kautta aikojen paras Veikkausliigapelaaja, kun useat huippumiehet Jari Litmasesta Sami Hyypiään ovat Veikkausliigassa pelanneet, mutta jos otetaan vain ja ainoastaan merkitys Veikkausliigassa, Popovits on täysin omassa luokassaan.

Kuusi Suomen mestaruutta ja 166 tehtyä Veikkausliigamaalia kertovat omaa tarinaansa. Jos maalisyötöt olisi tarkasti tilastoitu, lukema olisi lähes tuplat – niin dominoiva pelaaja Popovits aikanaan oli.

Popovits ja hänen monivuotinen aisaparinsa Oleg Ivanov, siirtyivät Moskovasta Tampereelle Neuvostoliiton hajottua. Tarkoitus oli ottaa sekavassa tilanteessa astinlauta muualle, mutta kumpikin jäi loppujen lopuksi pysyvästi Suomeen ja Valkeakoskelle. Tampere vaihtui tehdaskaupunkiin vuonna 1994, kun kaksikko siirtyi Hakaan.

Tämän jälkeen Popovits pelasi kahta ulkomaan komennusta lukuun ottamatta Valkeakoskella aina vuoteen 2009. Popovits ja Ivanov kävivät Tanskassa ja menestyivät hyvin. Siinä vaiheessa, kun Popovits ei vielä kärsinyt lentopelosta, hän pelasi talvikauden Hollannin pääsarjassa, Heerenveenissä. Tulos oli erinomainen (sarjan kakkosija ja paikka Mestarien liigassa), mutta Popovits ei halunnut jatkaa uraansa Hollannissa – hän perusteli asian, että ”olen jo muuttanut ulkomaille pelaamaan, en laita perhettä sopeutumaan enää uuteen kotimaahan”.

Popovitsin arvostuksesta kertoo mm. tarina Pasi Rautiaisesta. Pasilta kysyttiin Tehtaankentällä ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa, että haluaisiko hän Popovitsin joukkueeseensa. Pasi vastasi, että ”jos se olisi mahdollista, kantaisin Vallun Koskista Helsinkiin reppuselässä”. Vastaavia tarinoita on monia.

Siihen aikaan Hakan hyvin kriittinen kotiyleisö valikoi tarkasti, ketkä ovat ”meijän miehiä”, ketkä eivät. Vallu ja Olli, kuten heidät Koskissa tunnetaan yhä, adoptoitiin omiksi pojiksi nopeasti. Syynä oli luonnollisesti loistavat pelitaidot, mutta myös se, että kumpikin asettui Valkeakoskelle ja kumpikin oli myös todella pidettyjä tyyppejä kaupungilla. Aina riitti aikaa pieneen jalkapallokeskusteluun, oli se sitten kauppareissulla kenen kanssa tahansa tai joskus baaritiskillä.

Ivanov alkoi suunnata katsettaan jalkapallokenttien ulkopuoliseen karriääriin huomattavasti aiemmin kuin Popovits. Hän jatkoi uskollisesti Hakassa vaikka useampia tarjouksia tuli ulkomailta ja Suomesta. Haka ja Vallu olivat yhtä ja mestaruuksia tuli Valkeakoskella viisi ja lisäksi kolme Suomen Cupin voittoa, joita Valkeakoskella arvostetaan miltei yhtä korkealle kuin Suomen mestaruuksia. Voi myös kuvitella, millainen Popovitsin maalimäärä olisi, ellei Suomen uralle olisi mahtunut paria kautta Ykkösessä? Joka tapauksessa, hänestä tuli ensimmäinen sata maalia tehnyt pelaaja Veikkausliigahistoriassa ja Hakan mestaruuksien takuumies.

Valeri Popovits olisi halunnut päättää uransa Hakassa. Hakan kannattajat halusivat Popovitsin lopettavan uransa siellä. Käytännössä kaikki halusivat, että ”Tsaari” olisi saanut lopettaa uransa siellä, missä hänen suurimmat Suomessa tehdyt maineteot syntyivät. Sitten Hakassa muuttui kaikki ja eräs ravintoloitsija päätti tulla näyttämään, miten jalkapallobisnestä hoidetaan. Tarkoitus oli varmasti hyvä ja on kiistämätöntä, että kyseinen ravintoloitsija pitkitti väistämätöntä konkurssiuhkaa tehtaiden tuen loputtua. Mutta pitikö tämä suuri uudistus tehdä siten, että Hakan suurelle legendalle, Valeri Popovitsille näytettiin ovea?

Myöhemmin sama kohtalo odotti Olli Huttusta – toista koskilaista suurlegendaa. Kaksi seuran suurta hoidettiin kilometritehtaalle niin tyylittömästi, ettei ainakaan suomalainen jalkapallohistoria tunne vastaavaa. Kuvaavaa on, että Valkeakoskea pidetään jalkapallokulttuurin kehtona eikä ole vääryys, että Suomen jalkapallomuseo sijaitsee nimenomaan Valkeakoskella.

Se oli lopun alkua. Hakan fanit eivät koskaan antaneet anteeksi sankariensa kohtelua – oli kuitenkin toissijaista, että Tehtaankentän paviljonkiin tuli kristallikruunut ja joukkue puettiin merkkivaatteisiin. Omista täytyy pitää huolta, näin ainakin Valkeakoskella ajateltiin. Seuran pelastumisen pitkittäminen oli tärkeä asia, mutta totaalinen perseennäyttö Popovitsille oli ala-arvoista – etenkin, kun asiaa vielä perusteltiin kaikenlaisilla julkisuuteen tarkoituksella vuodetuilla perättömillä väitteillä.

Valeri Popovits teki vastaiskun. HJK sai sen, mitä oli jo monta vuotta halunnut, eli ”Tsaarin” joukkueeseensa. Kyllä Klubissakin tiedettiin, ettei Popovits ole enää nuoruusvuosiensa terässä, mutta HJK:n johto näytti loistavaa reagointia ja kulttuurintajua: parhaat pelaajat ovat useimmiten jossain vaiheessa uraansa HJK:n paidassa pelanneet, nyt oli ”Tsaarin” vuoro. Kausi päättyi lopulta HJK:n mestaruuteen ja kuudenteen kertaan, kun Valeri Popovits Suomen mestaruutta juhli.

Odotettu päivä oli 29. huhtikuuta 2009, kun HJK tuli Hakan vieraaksi. Antti Muurinen oli aikoinaan sanonut, että ”Hakassa on jotain suurta” ja Muurisen ollessa vastustajana, se suuruus kulminoitui Valeri Popovitsiin. Nyt Muurisella oli ”Tsaari” joukkueessaan ja kokenut valmentaja ymmärsi, mitä ”Vallun” sisällä liikkui. Hän nimesi Popovitsin avaukseen Tehtaankentällä, ensimmäistä kertaa vuosikausiin jossain muussa kuin Hakan paidassa. Oli kuvaavaa, että ottelun 23. minuutilla tuli keskitys, jonka puski sisään Valeri Popovits. Siinä ei paljon ”kunnioitettu” entistä seuraa olemalla tuulettamatta – päinvastoin. Popovits antoi riemun, vihan ja turhautumisen tulla esiin railakkaasti. Pieni vilkaisu tiettyyn osaan katsomoa kertoi omaa tarinaansa.

Ja miten yleisö reagoi? HJK on Valkeakoskella se suurin ja rakkain vihollinen, jopa Ilves mukaan lukien, eikä HJK:n pelaajia ole koskaan päästetty siellä vähällä. Nyt sen sijaan valtaosa Tehtaankentän yleisöstä ponkaisi pystyyn ja antoi ”standing ovationin” suurelle sankarilleen – sellaista ei ole koskaan tapahtunut Valkeakoskella ennen tai jälkeen. Valkeakoski, kaupunkilaiset ja Hakan kannattajat näyttivät, mitä mieltä he ravintoloitsijan päätöksestä olivat. Jalkapallokulttuuri nosti päätään hienolla tavalla.

Kun HJK myöhemmin varmisti mestaruutensa, aika moni Hakan kannattaja oli ensimmäistä kertaa iloinen Klubin mestaruudesta – tai pikemminkin siitä, että HJK antoi Valeri Popovitsille sen mahdollisuuden, jota Hakan silloinen johto ei antanut: päättää loistelias uransa kunnialla.
Nyt maanantaina 50 vuotta täyttävä legenda, ”Valkeakosken Tsaari”, käy seuraamassa Hakan pelejä jalkapalloisän roolissa. Hänen poikansa Anton on yksi Veikkausliigaan nousseen Hakan avainpelaajia. Popovitsin kunnia on myös palautettu Valkeakoskella eikä katkeruutta nyky-Hakan kanssa ole, päinvastoin.

Mutta on varmaa, ettei Valeri Popovits – kaikkien aikojen Veikkausliigapelaaja – tule koskaan antamaan anteeksi sitä, että tietyt tahot eivät antaneet hänen lopettaa uskomatonta uraansa siellä, mistä legenda Tsaarista syntyi: Valkeakoskella, Hakassa ja omien fanien edessä.

Aiheet Haka Jalkapallo Popovits Valeri Veikkausliiga