Ranska kohtaa Saksan

Ainoassa täysin eurooppalaisessa puolivälierässä iskevät yhteen Ranska ja Saksa. Otteluun lähdetään tasaväkisistä asetelmista.
Molemmille joukkueille mahtuu näihin kisoihin suurilta osin hyviä suorituksia, mutta myös heikkoja hetkiä. Ranska pelasi kaksi todella väkevää ottelua alkulohkossa, mutta viimeinen peli oli heikompi. Honduras kaatui 3-0, Sveitsi 5-2 ja viimeisessä ottelussa Ecuadorin kanssa Ranska pelasi tasan.
Neljännesvälierissä Ranska kohtasi Nigerian. Ranskan joukkuepuolustus toimi, mutta hyökkäyspelaaminen oli tahmeaa. Olivier Giroud oli piikissä huono ja Karim Benzema laitahyökkääjänä ei saanut parhaita aseitaan esiin. Antoine Griezmannin tulo hyökkäykseen toisella puoliajalla taas toimi ja palaset loksahtivat paremmin kohdalleen. Paul Pogba (kuvassa) vakuutti keskikentällä ja hänestä on kasvamassa Ranskan keskikentälle todella dominoiva hahmo.
Saksan lohkovaihe alkoi upeasti, kun germaanit tylyttivät Portugalia maalein 4-0. Ghanaa vastaan ei sujunut yhtä mallikkaasti ja tuloksena 2-2-tasapeli. Päätösottelu USA:aa vastaan ei ollut myöskään Saksalta häikäisevä, mutta se puristi tarvittavan 1-0-voiton. Neljännesvälierissä Saksa kohtasi Algerian ja oli aavikkokettujen kanssa vaikeuksissa. Vaisusti pelannut Saksa heräsi kunnolla peliin vasta jatkoajalla ja iski jatkoon maalein 2-1.
Joachim Löwin ajatuksia on varmasti askarruttanut pelauttaako hän Phillipp Lahmia keskikentällä vai laitapakkina. Mesut Özilin ja Mario Götzen heikko vire varmasti on myös aiheuttanut harmaita hiuksia Saksan valmentajalle. Hyvinä uutisina on, että Mats Hummels palannee kokoonpanoon oltuaan sairastumisen takia sivussa Algeria-ottelusta. Andre Schürrlen onnistuminen vaihtomiehenä Algeriaa vastaan voi poikia hyvinkin avauspaikan puolivälierään. Shkodran Mustafi on sivussa jalkavamman vuoksi.
Ranskalla Mamadou Sakho palaa sairastuvalta, mutta voi olla, että pirteästi pelannut Laurent Koscielny vakuutti Algeria-ottelun esityksellään ja jatkaa laidalla. Oletettua on myös, että Giroud aloittaa penkillä ja neljännesvälieräpeliä piristänyt Griezmann aloittaa.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Kaksi Huuhkaja-legendaa viettää jäähyväisotteluaan maanantaina
- Eurooppa valtasi Ryder Cupin takaisin
- Pukki-Party sai jatkoa USA:ssa – Teemu Pukki iski jälleen
- Lukas Hradecky torjui Bayer Leverkusenin Bundesliigan piikkipaikalle
- Huuhkaja-pakki pääsi maistamaan harvinaista herkkua
- Manchester Citylle shokkitappio – ManU kyntää
- Eurooppa kiinni Ryder Cupin voitossa
- Veikkausliigajoukkueen historiallinen voittoputki poikki
- Eurooppa johdossa Ryder Cupin avauspäivän jälkeen
- Golfin Ryder Cup alkaa – Viaplay esittää huipputapahtuman viikonloppuna
- Huuhkajat tv:ssä, netissä ja radiossa – näin seuraat Suomen pelejä EM-kisoissa
- Kymmenet matkanneet Kazakstaniin kannattamaan Huuhkajia – ”Se on upea juttu”
- Huuhkajat iskee kärkiottelussa Kazakstanin kimppuun – ”Pelaavat historiansa parasta karsintaa”
- Huuhkajille jättimäisen tärkeä voitto – EM-kisat siintävät jo edessä
- Kaksi suomalaisjoukkuetta tulessa CHL:ssä torstaina
- Seiska: Tämän 25-vuotiaan parturi-kampaajan luona Jere Karalahti nykyään yöpyy – kuva
- Didier Deschamps pääsi harvinaiseen seuraan – Vasta kolmas, joka voittanut maailmanmestaruuden sekä pelaajana että valmentajana
- Rehdisti tissit tiskiin! Häkellyttävän upea golfkaunotar ihastuttaa – ”Maailman kaunein nainen”
- Veikkausliigan loppuratkaisut lähestyvät – otteluohjelmat julkaistu
- Amerikkalaisluistelija tuli ulos kaapista – ensimmäinen avoimesti homo mies edustaa USA:ta olympialaisissa