Pelicans todella pitkällä reissulla kesken Liigakauden!

Ilves, Lukko ja Tappara pelaavat Champions Hockey Leagueta tiistaina, mutta Pelicansin vuoro on vasta keskiviikkona. Lahtelaiset ottavat vieraskaukalossa mittaa italialaisesta HC Bolzanosta.
Pelicansilla on edessään yhdeksän päivän reissu. Ensin Italiaan, sitten Ouluun ja ensi viikolla Itävallan Salzburgiin.
– Laajalla miehistöllä ollaan reissussa. Jo aikaa sitten mietimme, että tämän Bolzanon pelin ympärille rakennamme pienen leirityksen. Olemme sillä alueella nyt muutaman päivän, Pelicansin päävalmentaja Tommi Niemelä kertoo.
Pelicans on tähän mennessä voittanut pelaamistaan neljästä CHL-ottelusta kaksi ja hävinnyt kaksi. Jatkopaikkaa varten lisäpisteet ovat tarpeen.
– Yhdellä voitolla tuo tavoite varmasti täyttyisi ja sitä lähdetään nyt hakemaan, Niemelä painottaa.
Kotijoukkue Bolzanon tilanne on varsin lohduton. Neljä peliä, neljä tappiota ja maaliero 4-21.
– Heillä on ollut vaikeaa sekä omassa liigassa että CHL:ssa. Jonkinlainen kysymysmerkki on vastassa, mutta mikäli pelaamme omalla parhaalla tasollamme, niin kyllä meidän pitäisi tämä peli hoitaa, Niemelä painottaa.
HC Bolzanon ja Pelicansin välinen ottelu käynnistyy Italiassa keskiviikkona 11. lokakuuta kello 20.45 Suomen aikaa.
Elisa Viihde Viaplay näyttää kauden kaikki CHL-ottelut. CHL-studioita on luvassa runkosarjassa jokaisen suomalaisjoukkueen kotiotteluista sekä finaaleista. Muut mahdolliset studiot riippuvat suomalaisjoukkueiden menestyksestä.
Lähde: CHL:n tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mikko Rantasen hirmuvireelle jatkoa – kaatoi yksin Winnipegin
- Carolina haki vierasvoiton Washingtonista
- Florida avasi toisen kierroksen tappiolla
- Oscar Piastrille kolmas peräkkäinen voitto
- McLarenit hallitsivat Miamin sprinttiä – Max Verstappenille paalupaikka
- Kimi Antonelli rysäytti sprintin paalulle Miamissa
- Chelsea teki selvää jälkeä ”suomalaisjoukkueesta”
- Eetu Luostarinen hurjasteli Floridan jatkoon
- Sebastian Aho siivitti Carolinan jatkoon
- Mikko Rantanen siivitti Dallasin kiinni jatkopaikkaan
- Kuinka lähellä Sami Kapasen Stanley Cup -mestaruus lopulta oli? – ”Olen edelleen siitä vakuuttunut”
- Hymyltä viiltävä kuva-analyysi: Näin rallirakas Maisa Torpan rinnat ovat kehittyneet – katso topless-kuvat! (K-18)
- Brasilia ja Hollanti kamppailevat pronssista
- Bundesliiga 2015-16: Nämä pelaajat varmistavat Bayern Münchenin mestaruuden
- Tiesitkö: Jari Litmanen ei ole aina pelannut numerolla 10 – mitä muita numeroita hän käytti?
- Virhe pöytäkirjassa pudotti AC Oulun ulos Mestaruussarjasta – ”Totta kai se ärsyttää”
- Agentti IL:lle Mikael Granlundin yllätyssiirrosta: ”Ei hän pettynyt ollut”
- Carolina haki vierasvoiton Washingtonista
- Ei sekuntiakaan peliaikaa – Stanley Cup -sormus sormeen
- Elisa Viihde Viaplay näyttää Kimi Räikkösen NASCAR-kisan suorana – ”Kaikki on mahdollista”