MM-barometri: Potentiaalisimmat maalikuninkaat

Kun Venäjää ja Etelä-Koreaa lukuunottamatta kaikki maat ovat pelanneet avausottelunsa, on aika päivittää MM-barometri potentiaalisimpien maalikuningasehdokkaiden osalta.
Suluissa kunkin Top5-kandidaatin sijoitus ennen kisoja julkaisemassamme barometrissä.
1. (-) Thomas Müller, Saksa
Viime MM-turnauksen maalikuningas avasi Brasilian kisat hattutempulla ja johtaa maalintekijätilastoa. Saksa olisi voinut paukuttaa Portugalin verkkoon 4-0 -teurastuksessaan vielä pari maalia lisääkin, mikä kertoo siitä, että joukkueessa on vielä piiloonjäänyttäkin potentiaalia. Saksa on alkulohkossaan Ghanaa ja Yhdysvaltoja suursuosikki, eikä mikään Portugali-ottelussa ennakoinut sitä, että Saksan tie nousisi pudotuspeleissäkään ihan heti pystyyn. Müller on ykkösehdokas Saksan kärkeen, eli osumia tulee vielä lisää.
2. (-) Neymar, Brasilia
Brassitaituri ei ollut aiemmalla listallamme siksi, että halusimme nähdä, miten hän kestää avausottelun paineet kotiyleisön edessä. Kun Neymar todisti selättävänsä ne, ei häneltä voi odottaa muuta kuin lisää maaleja. Neymarin – kuten Müllerinkin – maaliodotuksia lisää se, että molemmat ovat joukkueensa ykkösvaihtoehtoja rangaistuspotkuissa.
3. (1.) Lionel Messi, Argentiina
Oliko se nyt sitten pettymys, kun Messi tekikin Bosnia-Herzegovinaa vastaan ”vain” yhden maalin? Älkää huolehtiko, niitä tulee lisää, sillä Iran ja Nigeria eivät ole maansa arvokisadebyyttiottelun pelanneen B-H:n tasoisia joukkueita. Lohkovoittonsa jälkeen Argentiina kohtaa joko Sveitsin tai Ecuadorin, jotka molemmat se hoitaa tieltään, esimerkiksi Messin maaleilla.
4. (-) Karim Benzema, Ranska
Ilman tuikityperää sääntöä, joka mahdollistaa maalin merkitsemiseksi myös maalivahdin omaksi maaliksi, olisi Benzemalla Müllerin tavoin kolme maalia ja hattutemppu MM-tasolla. Ecuadot ja Sveitsi toki ovat Hondurasia kovempia alkulohkovastustajia, mutta silti Ranska on niitä kovempi, ja Benzema on joukkueensa ehdoton ykköshyökkääjä. Miehen viimeistä alkulohko-osumaa ei ole vielä nähty.
5. (5.) Mario Balotelli, Italia
Kiukkupussi vaan osaa tehdä maaleja, se nähtiin taas Englantia vastaan. Jos hän jostain kumman syystä tarvitsisi lisää itseluottamusta, sitä tuo avausottelun maali toi. Italian voi yhä uumoilla menevän pitkälle. Balotelli tekee myös vielä lisää.
Listaltamme putosivat Espanjan Diego Costa, Argentiina Gonzalo Higuain ja Uruguayn Luis Suarez. Ensimmäisen MM-kisojen maalikuningas-barometrimme voit lukea täältä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomalaisjoukkueilla surkea startti europeleihin
- F1:ssä pamahti uutispommi – Red Bull -pomolle kenkää
- NHL:n runkosarjaan enemmän pelejä
- Niclas Grönholm toiseksi Ruotsin vesikisassa
- Lando Norris kotikisan voittoon – Silverstonessa draamaa ja yllätyksiä
- Max Verstappen tykitti paalulle
- McLarenit ja Ferrarit kovimmassa vauhdissa Silverstonessa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa
- Meininki kuin Salatuissa elämissä! – Seiska: Suomalainen NHL-tähti iski exänsä isosiskon!
- Suomalainen NHL-tähti jätti fitnessmallirakkaansa neljän vuoden yhdessäolon jälkeen – ”Oliko vika minussa?”
- Suomalaisjoukkueilla surkea startti europeleihin
- Seiska: Jere Karalahti nukkuu jo yönsä uuden rakkaansa vierellä – tässäkö vahvistus? Katso kuva
- Video: Peter Enckelman muistetaan tästä maalista – näin hän itse kommentoi tapausta nyt!
- F1:ssä pamahti uutispommi – Red Bull -pomolle kenkää
- ”Liian isot tissit!” – Tämä superseksikäs kehätyttö väittää saaneensa kenkää liian uhkeiden muotojensa vuoksi
- McLarenit dominoivat Itävallan harjoituksia
- NHL:n runkosarjaan enemmän pelejä
- NHL:n varaustilaisuuden varausjärjestys selvillä