Max Verstappen voittoon Austinissa – Valtteri Bottaksen kisasta pannukakku
Max Verstappenin pyyhälsi Austinin GP:n voittoon, jossa taas riitti tapahtumia. Valtteri Bottaksen kisa oli paha epäonnistuminen.
Verstappen oli kisassa kapellimestarin paikalla jotaen suurimman osan kisaa ja oli jo karkaamassa, mutta Red Bullin varikkomoka pudotti hänet Lewis Hamiltonin ja Charles Leclercin taakse. Hollantilainen pystyi kuitenkin nousemaan kaksikon ohi ja sai pidettyä Hamiltonin takanaan, vaikka englantilaiskuski painosti tiukasti loppuun saakka.
Voitolla Verstappen sivusi yhden kauden voittoennätys ja hän nousi korkeimmalle palkintokorokkeelle nyt 13 kerran tällä kaudella. Samalla Red Bull varmisti itselleen merkkimestaruuden ensimmäistä kertaa sitten kauden 2013.
Bottaksen kilpailua kohtaan olivat korkealla, sillä hän pääsi lähtemään kilpailuun seitsemännestä lähtöruudusta. Hän sai kuitenkin heti heikon lähdön ja kruunasi kisansa ajovirheeseen, joka johti ulosajoon.
Formula 1 -lähetykset ovat tästä kaudesta lähtien katsottavissa yksinoikeudella Elisa Viihde Viaplay -palvelussa ja V sport -kanavilla. Viaplayn lähetykset kattavat kaikki F1 -harjoitukset, aika-ajot sekä varsinaiset kisalähetykset sekä runsaasti muuta oheisohjelmistoa.
F1-lähetysten lisäksi Elisa Viihde Viaplayssa nähdään myös kaikki 14 F2 -osakilpailuviikonloppua sekä kaikki F3 -osakilpailut. Kaikki kisat selostetaan suomeksi.
LUE MYÖS:
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Leijonat finaaliin – Kanada kaatui mahtiesityksellä
- PSG uusi mestaruutensa
- Sveitsi palautti Norjan maan pinnalle
- Tiesitkö: Jari Litmanen ei ole aina pelannut numerolla 10 – mitä muita numeroita hän käytti?
- 80 miljoonan floppi saa väistyä – Chelsealle huippuhankinta: ”Unelmani käy toteen”
- Arsenal ja Liverpool jäivät nuolemaan näppejään – Saksan maajoukkuetähti PSG-paitaan
- Ferrari yllätti kilpailijatallin – ”Putoamme tuolilta”
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Italialaislehti paljastaa: Niklas Moisander kuittaa puoli miljoonaa euroa enemmän kuin Perparim Hetemaj!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Vatsatauti vaivaa Bayern-tähteä – Saksan maalivahti Manuel Neuer sivuun Italia-ottelusta
- Bäckström hajosi, Washington murtui
- Chris Froome jälleen väkivahvan Sky:n ässänä Tour de Franceen