Lundell ei jännitä NHL-draftia: ”Hienoa, että olen pystynyt pelaamaan itseni sellaiseen tilanteeseen”
Kuva: Juha Tamminen
Anton Lundellilla on edessään kausi, jonka aikana hänen jokainen suorituksensa on vahvan tarkkailun alla. Hän on ensi kesänä varauskelpoinen NHL:ään, ja hänet uumoillaan varattavan hyvin pienellä numerolla.
Lundell on samanikäinen kuin New York Rangersin kesällä varaama Kaapo Kakko, mutta Lundell voidaan varata vasta ensi kesänä, koska hän on syntynyt vuoden 2001 loppupuolella.
Lundell oli viime kaudella jo mukana alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa, joissa voitti Suomen mukana kultaa. Hän sai maistaa jo pienessä mittakaavassa sitä, mitä tällä kaudella tulee tapahtumaan
– Varsinkin turnauksessa sai olla rauhassa, kun suurin mediahuomio meni muille pelaajille. Kyllä sitä kuitenkin oli koko viime liigakauden, ja kisoissakin vähän puhetta, hän sanoo Suplan Liiga-podcastin avausjaksossa.
Ensi kesän varaustilaisuus ei vielä jännitä.
– Se on hienoa, että olen pystynyt pelaamaan itseni sellaiseen tilanteeseen, mutta koitan, että en mieti sitä niin paljoa. Se tulee, kun on tullakseen. Kunhan hoidan arjen hyvin ja kehityn pelaajana, niin se tulee, kun tulee.
Lundellin haastattelu löytyy kokonaisuudessaan Suplassa.
LUE MYÖS:
- Supertähdet dominoivat pörssiä – kolme satasen miestä
- Viimein voiton makuun – kovanaamat ulos, voitto Japaniin
- Kotkat liitävät taas – palkintokorokesija!
- Kimi Antonelli kuittasi voiton Kiinassa
- Norjalaiset ylivoimaisia kotiladullaan
- Suomalaiset muistelevat kaiholla – Kimin paalupaikalle
- Matias Maccelli tehoili, Miro Heiskanen loisti
- Pelaajat sen tietävät – tässä on kauden paras
- Ei tällä kertaa yllätyksiä – Olli Hiidensalo ampui nollat, mutta ladulla tökki
- Valtiaan ylivoima katkesi – vietiin sairaalaan