Lisää mitaleja! Anita Korvalle jo kolmas MM-pronssi Lahden kotikisoissa
Kuva: Getty Images
Suomen Anita Korva saavutti kolmannen mitalinsa Lahdessa kisattavissa Nuorten MM-hiihdoissa torstaina.
Perinteisen hiihtotavan 15 kilometrin yhteislähtökilpailun voiton vei Ruotsin Frida Karlsson ennen Norjan Helene Marie Fossesholmia ja Korvaa. Sama kolmikko nousi palkintopallille myös tiistaina vapaan hiihtotavan viidellä kilometrillä.
Päivän voittaja Karlsson oli kilpailussa ylivoimainen, kun hopeamitalisti Fossesholm jäi kärjestä 52,1 sekuntia. Kultamitali oli jo Karlssonin toinen näissä kilpailuissa.
– Olen todella iloinen tämän päivän suorituksesta, olen todella tyytyväinen. Halusin keskittyä vain omaan hiihtooni ja löytää hyvän taktiikan kisaan ja onnistuin sen tekemään, alusta asti karkuun hiihtänyt Karlsson kommentoi.
Korva nappasi päivän yhteislähdöstä jo kisojen kolmannen pronssimitalinsa.
– Totta kai se maistuu hyvälle. Olen saanut kunnon kohotettua sillä tavalla, että pystyn hiihtämään joka matkaa aika kovaa, Korva kertoi tyytyväisenä.
Muista suomalaisista Hanna Ray oli 28:s, Linnea Halonen 55:s ja Josefiina Böök keskeytti.
Suomen mitalisaldo Lahden kotikisoista on nyt neljä, sillä Eveliina Piippo hiihti hopealle keskiviikon 10 kilometrin vapaan kilpailussa.
Lähde: Hiihtoliiton tiedote.
LUE MYÖS:
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset
- Jokerit jysäytti kolme jättihankintaa – Teemu Turunen paljasti syyn siirrolleen
- Krista Tervo: surkea uutinen!
- Siirtomarkkinoilla jysähtää – Real Madrid tekemässä suomalaishankinnan
- Saga Vanninen: valtava muutos!
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon